torstai 28. huhtikuuta 2016

Vapaa Amerikka, siis Yhdysvallat?

YouTubea katsellessa eteen tuli hieman vanhempi video todella suuresta paskasta joka pyrkii estämään Tesla autojen myynnin eri osavaltioissa; kannattaa katsastaa.

Itselläni on jonkin verran kokemusta kyseisestä maasta, sen eri kulmilta. Esikoiseni mm. syntyi siellä aikoinaan. Äiti myös suomalainen. Myöhemmin käynyt siellä muutamaan kertaan ja tehnyt töitä Jenkki firmoille.

Asiaan.
Ensin pitää myöntää ja tunnustaa ettei päänuppini vielä ihan tööttää kuten pitäisi. Leikkauksen jälkeinen olotila ei ole vielä päästänyt minua alas korkean paikan leiriltä ja toiseksi noin 45 vuoden tupakoinnin jälkeen täysi stoppi asettaa melkoisia vieroitus oireita - eikä viinasetkaan oikein maistu... joten haasteita löytyy...

Toiseksi puheet itse asiasta, Amerikan Yhdysvallat. Onko olemassa mitään suurempaa petosta mitä tuo maa edustaa ja toteuttaa? Ja sitten EU Suomi mukaan lukien neuvottelee tuon TTIP sopimuksesta! Nyt tulee vieläkin huonompi olo.

Maa on niin alikehittynyt, niin sivistymätön etteivät edes tiedä aina viereisen Liittovaltion nimeä, puhumattakaan mistään muusta. Moni on uskonut ja uskoo että niin Iran, Irak ja nyt ISIS voi milloin tahansa lähettää sotavoimat rajan yli ja hyökätä heidän maahan! Ikään kuin nuo em. maat olisivat yhtä lähellä kuten Meksiko ja Kanada!

Ja lisää myöhemmin, lähden tästä saunaan että olisin riittävän puhdas huomiseen lääkärin tarkastukseen... jolloin saan lopultakin tiedon mikä tässä Ukko-Tontussa oli / on vialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti