maanantai 21. marraskuuta 2016

Öljy-yhtiöt sanovat mitä tehdään, USA:ssa

Näin yhdysvalloissa kun Öljy-yhtiöt sanovat mitä tehdään - ja poliisit tekevät. Obamakin keskeytti - mutta mitään ei tapahtunut.
Nyt öljyputki on menossa joen poikki ja sen joen alapuolella on 18 miljoonaa ihmistä sen veden varassa.
Ylempänä tältä alueelta, Pohjois-Dakotassa, intiaanin reservaatissa myöskin tuollainen uusi, siis uusi putki repesi ja öljyä suihkusi ylös yli 60 jalkaa, noin 20 metriä. Yhtiön omat instrumentit eivät sitä havainneet.
Että sellaista Amerikassa ja Trump tukee avoimesti tuon ja lisäputkien asennuksen. Ja sellaiset tulee, saman alueen läpi koska Pohjois-Dakotassa, reservaatin alueelta löydettiin uusi öljyesiintymä sekä maakaasua. Sen hyödyntämiseksi tarvitaan tuo "fracking", eli Vesisärötys tekniikkaa joka tuhoaa pohjaveden. Tuota pohjaveden tuhoutumista on tapahtunut lukuisilla eri alueilla unohtamatta maanjäristyksiä, maan siirtymiä, sortumia. Mutta Coca-Cola, sekä etenkin Nestle on vakuuttaneet voivansa toimittaa vettä ihmisille. Pullovedellä pestään pyykit, käydään suihkussa jne.?

Tässä YouTube video tältä päivältä.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Ilmestyskirjan peto? OSA 1

Mitä tänään sitten tapahtui ei pitänyt tapahtua - Yhdysvallat sai Torimarkkinoiden ja Tivolien Halpa-Heikin maansa ruoriin. Hänellä on Tammikuun alkuun 2017 aikaa varustaa iskujoukot asemiin.

Itse asiassa en yllättynyt hänen voitosta, en sitä että sieltä löytyi riittävästi kannattajia valitsemaan hänet tuohon tehtävään. Kun asiaa ajattelee, eikä sitä tarvitse edes päätänsä kummemmin vaivata niin se oli itsestään selvyys.

En nyt kaiva Raamattua esille, vaikka minulla niitä on hyllyssä lukuisia ja eri kieliversioilla. Mieleen tulee tuo Ilmestyskirjan peto ja muualla Raamatun kirjoituksissa siihen viittaavat jutut kuten Danielin kirjasa, Jesajassa ja taitaa olla muuallakin.

Kun Googlasin löytääkseni erään osasen siitä niin mitä näenkään? Lukuisia selityksiä siitä pedosta, Putin mukaan lukien ja vaikka ketä. Selityksiä on, hyvinkin naurettavia etenkin YouTubessa Englanninkielisissä versioissa. Niille ei voi edes nauraa.

Se olisi "merestä nouseva peto" ja tuota merta kuvaillaan sitten vaikka millaisilla ilmaisuilla. Itselleni se edustaisi ihmisten massaa ja tuo "peto" olisi ns. fiksu henkilö tai kokonaisuus - hieman fiksumpi mitä yleensä nähdään.

Trump on tuollainen fiksu henkilö, en sano että olisi tuo"peto" mutta osa sitä kuitenkin joka pureutuu tietyn kansanryhmän tajuntaan kuin tauti eikä se siitä irtoa.
Clinton ja hänen kampanjointi tyri koko jutun pysymällä vanhoissa kuoseissa, vanhassa retoriikassa unohtaen täysin tietyn kansanryhmän tietyt kansanryhmät.
Onko USA on jakautuneempi kuin luultiin?
Tyhmä kysymys, joka sellaisen esittäisi. Maa on jakaantunut jo aikoja sitten ja on ollut aina jakaantunut - ja tulee olemaan.
On lukuisia jotka eivät tiedä mikä on Bilderberg, arvelevat myös että olisi jokin Eurooppa jossakin, - kaupunki Yhdysvalloissa, kuten Finland jne.
Heidän lukutaito on heikko, kirjoitustaito riittää shekin kirjoittamiseen. Moni tuskin edes tietää mitkä ovat oman osavaltion naapurit. Tai ainakin jotkut; alla oleva kuva tuo sitä esille.


He tietävät kaiken, he tietävät mikä on oikein ja mikä väärin ja osaavat ilmaista sen kiroilemalla ja sylkemällä, vihapuheilla, haveksimalla.  Osaa heistä kuvataan ilmaisulla rednecks. He ovat lähinnä eteläisissä osissa asuvat, suoalueilla on omansa jne. oudot tyypit joilla ei ole ammattia. Hyvä kun osaavat käyttää puhelinta.

Yleensä heidät tunnetaan Demokraatteina, vihaavat "kapitalisteja" kuten Republikaaneja paitsi nyt. Nyt he ovat Trump puolueen kannattajia - johan se on tullut esille että Republikaanit puolueena olivat heittämässä Trumpin johonkin suon silmäkkeeseen. Joten he eivät ole kummankaan puolueen kannattajia vaan Trump puolueen kannattajia.

Sitten on tuo  Rust Belt, eli ruostevyöhyke. Siellä Detroitin rapistuneet autotehtaat odottavat kunnostajaansa ja niiden alihankkijat. Siellä suljetut terästehtaiden uunit odottavat hiilikuormaa että voidaan aloittaa teräksen tuotanto - ja niin uskomatonta kuin se on kymmeniä, kymmeniä tuhansia työttömiä siltä alueelta uskovat Trumpin lupakseen eivätkä rauniokasat sitä muuksi muuta!
Tehtaat siivotaan, ikkunat korjataan, maalia sisäpintaan, ja eikun ihmiset töihin!

Sama odotus on hiilialueilla jotka eivät koskaan hyväksyneet hiilikaivosten sulkemista. Trump lupasi että ne avataan ja paikkakunnalle tulee vihdoin töitä; palkkatuloja ja he äänestivät häntä.
Samalla ei pidä unohtaa myöskään tuota Bible Belt eli Raamattu vyöhykettä jossa raamattua tulkitaan ihan omalla tavalla.
Sieltä on sanottu että Trump on Jumalan, Herramme Jeesuksen valitsema tekemään hänen työtä ja me äänestämme häntä tai muutoin saamme Jumalan vihan päällemme. Ja kaikki paha mitä hänestä sanotaan ovat Hillaryn keksimiä juttuja joita hänen lehdistö levittää valheellisesti.

Mikäli olisi niin että vain sadat tuhannet uskoisivat saippua sarjojen fiktioon, että ne eivät ole Reality sarjaa, siis uskovat siihen joka todella tapahtuu - ei näytellä niin mikä ettei. Mutta kun niitä on miljoonia, miljoonia!
Minulle opetettiin yli 40 vuotta sitten Jenkeissä myynti juttuja että jokainen minuutti syntyy kusetettava...
Ja sitä herra Trump on käyttänyt hyväksi. Hänen vulgaarinen puhetyyli, ala-arvoinen, toisteleva tapa puhua ja valehteleminen on uponnut noihin edellä mainittuihin kuin kuuma veitsi voihin, ja nopeammin.

Ja väliäkö muulla kun Trumpin puheet ovat olleet hauskoja, viihdyttäviä, ja kun uutta pukkaa ei entisiä muisteta ellei herra sitä toista.

En sano että hän on se otsikon mukainen messias, mutta yksi sen "lonkeroista".... on se vain sellainen limanuljaska ettei toista ole, ei ainakaan samassa sarjassa.

Myöhemmin em. liittyen toinen osa.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Rautakauppa tavaraa

"Ai niin, se onkin rautakauppa tavaraa!" - sanoi Kaukomarkkinoiden edustaja kun soitin. Totta kai on kun sen Mikkelin K-Raudasta ostin, viime syksynä. Asennettiin 2.11 ja nyt se "oireilee". Kaukomarkkinat varmaan lähettää asentajan katsomaan tuotetta.
Eli asennus- / LVI yrityksillä on samasta tuotteesta oma versio ja "Rauta kaupalla" sitten omat versiot? Koskee sitä ulkoyksikköä. Sen ymmärsin soittajan puheesta.
Panasonic ja "Nano" tekniikkaa, mitä se sitten lie
Hyvin tuo toimi edellisen talven aikana, ei moitittavaa. Nyt se alkoi oireilemaan. Käynti, siis tuuletin käy epätasaisesti, sulatus menee päälle miten sattuu ja se kestää.
Ennen sulatusta sisäyksikössä käy kohina - kuten kun isossa putkessa liikkuisi paineen alaisena nestettä! Ja se herättää sikeämmästä unesta.

Kun sulatus on tapahtunut niin ennen kompuran käynnistymistä sama nesteiden liikkuminen. Kylmä aine on kaasua ja muuttuu paineen alla nesteeksi. Joten mistä on kyse?
Muutenkin tuntuu että piirilevy toimii miten sattuu.

Asentaja varmaankin tulossa, ei tiedä vielä.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Nyt vituttaa....

Vain lyhyt juttu.... kokeilemassa että ostanko tuon 299.99 euron ohjelman vai en, siis en.
Nyt se olisi asennettavaksi. Siitä jo juttua... kun kirjoitin että olla vai eikö olla - ai sorry, se olikin Naamakirjassa...
Asennettavaksi! 30 päivän testi, halleluja!
Mutta mitä sitten....
Minun 2 muuta levyä oli nukkumassa...
Se vaatii että päivitän käyttikseni epäluotettavaan Sierraan!
Nyt pitää ottaa ryyppy, ja toinenkin!

OK. Varmuuskopiot on otettu.... pakko se on ladata kun mikä tahansa Mac ohjelma jonka avaan ruttuilee....
Yksi esimerkki




Fuck you!!!

Mitä tämä tarkoittaa
Se tarkoittaa sitä ellen lataa uutta käyttistä en voi enää löytää omalla sisäisellä haulla kirjoittamiani tai taltioimiani dokumentteja! Apple käyttäjän Google on tuo Spotlight...

Ukko on hunginnolla kuten ilmastotieteilijät...

Iltaa; piti kirjoittaa laajempi juttu mutta tästä tulikin nyt vain tällainen töpöhäntä - kun tuossa Google+ jutun kommenteissa ei voi liittää liitetiedostoja, kuten kuvia ja silleen.

Tässä juttua liitteeksi että saan sen arvoisan Heikki Turpeinen näkemään mitä tarkoitan.
Eka kuva, kun puhutaan "present" - tarkoittaa meille nyt 2016 ja Marraskuuta. Ilmastotieteille se tarkoittaa 1950, eli vuosi ennen kuin minä synnyin.

Kuva alla:
Yksi viiva väli on 10,000 vuotta
Huomatkaa että tuon 1950 kohdalla käyrä alkaa laskeutumaan! Siis laskeutumaan?
Entä seuraava kuva
Tässä tuo "Lätkämaila" juttu jota IPCC markkinoi
Ja alla bonusta, juttu jonka kirjoitin asiaan liittyen 2007. Vain yhden pienen asian liittyen. Vain kommentti erääseen YLE uutiseen. Formatointi poistettu.
PS. Teksti on kuten sen silloin kirjoitin. Virheineen ja sen ajan käsitykselläni, tai sanoisinko viikatteeni kohteella.
---------------

Ilmastomuutos, paljon hälyä, mutta mitä ja mistä?

Ihmisen vaikutus on keskeinen teema, ikään kuin ihminen olisi se joka voisi siihen vaikuttaa, tai olisi edes syy siihen.
23.8.07 YLE Teema lähetti ohjelman Kanadan Inuiteeteista ja ilmasto muutoksesta siellä. 
Poimin siitä kaksi asiaa. Jään sulamisesta seuraa CO2 päästöjä määrässä joka ylittää ihmisten aiheuttamat päästöt.  Unohtamatta metaania (CH4) jota vapautuu miltei yhtä paljon, joka on 20 kertaa vaikuttavampi ympäristön "ilmaston myrkky". Eli 1 tonni metaania vastaa 20 tonnia CO2:ta!
Ja metaania vapautuu ennen näkymätön määrä kun jään alla oleva maasto altistuu vapaudelleen - Kanadassa, arktisella alueella, ja etenkin Siperiassa. Ja unohtamatta itse merestä.

Ihmisten hiilivety päästöt on dramatisoitu - yli lobattu, mutta miksi?
Tietämättömyyttä?
Hyvä business?
Hyvä politiikka?
Oman arvon korostaminen ja pyhittäminen?

Tietämättömyys on ehdottomasti keskeinen asia. Niin on myös Business - sillä tehdään rahaa, ja paljon kuten päästökauppa. Kehitetään uusia liiketoimintoja jne.
Politiikassa se on yksi keino läpäistä äänestäjien seula ja tulla valituksi, ja pysyä vallassa.
Se on myös asiaan vihkiytyneiden kansalaisjärjestöjen taattu keino saada rahoitusta, ja konsulteille varma nakki päästä hyvin maksetuille luennoille.

Ihmisen aiheuttama osuus tapahtuneessa, mitä nyt koetaan, on marginaalinen, jolla ei ole mitään merkitystä tulevaan - vaikka kaikki autoilu maailmassa kiellettäisiin.

Olisiko aika ottaa totuus ja realiteetit esille?

Yksi realiteetista on tulevan ilmastomuutoksen vähättely - sanomalla että me voimme vaikuttaa siihen. Vähentämällä päästöjä me ikään kuin voimme vaikuttaa tapahtuvaan. Se on epärealistinen utopia. Ihmisen osuus on niin pieni ettei sillä ole mitään merkitystä - paitsi lopettamalla ihmisyys ja sen sivilisaatio. Sekään ei riitä.

Se on todellisen vastuun karttamista, kukaan ei halua tuomion enkelin leimaa jolla tehdään busineksen tulevaisuuden suunnitelmat vaikeaksi. Esimerkiksi että ranta-alueille laaditaan minimi korkeus talojen sokkeleille. Asemakaava kärsii ja rahan tienaaminen.
Tai, että varaudutaan ilmaston ääri ilmiöihin.

Ilmaston historia osoittaa, että emme voi tuudittautua ajatukseen, että supistamalla hiilidioksidipäästöjä ilmasto ei enää muuttuisi. 

Ilmaston lämpenemisen on arveltu nostavan maapallon merien pintaa jopa 80 senttimetriä nykyistä korkeammalle, mutta ilmiön syistä on erimielisyyttä: lorahtavatko mannerjäätiköiden sulamisvedet meriin vai nostaako niiden pintaa lämpölaajeneminen.
Muistuttaisin tässä erään väittämän:   "Jos Grönlanti sulaisi kokonaan, valtamerien pinta nousisi seitsemän metriä".

Sanotaan, että merenpintaa jään sulaminen ei  nosta, koska kaikki pohjoisen jää lepää veden päällä ja syrjäyttää jo nykyisellään painonsa verran vettä. 
Kysyn, entä se jää joka on veden päällä? Entä kun vesi lämpenee, silloin se laajenee.

Aikaisemmin kerrottiin, että jos napajäätiköiden sulaminen kiihtyy, Miamin kaupunki ja Malediivit jäävät veden alle.
Entä nuo jäätiköt? Kuta kuin jokainen vuosi vuoristoon, kuten alpeille, Etelä- ja Pohjoisnavalle sataa lunta, unohtamatta Grönland (Vihreä maa). Ja lunta tulee aika lailla.
Se pakkaantuu, tiivistyy ja mitä sitten tapahtuu? Rinteillä se ei pysy vaan alkaa valumaan alas työntäen edessään olevaa oli se sitten jäätä tai irtomaata. Meri luovuttaa kosteutta ja se sataa tietyillä alueilla alas lumena. Se on ikiliikkuja. Kun jäätikkö kohtaa meren ja sulaa meri luovuttaa vettä kiertokulkuun.

Sitten kuultiin, että ilmaston lämpeneminen hurjistaa trooppisia hirmumyrskyjä.
2005 tutkijat ilmoittivat, että Länsi-Siperian turvesoiden ikirouta on alkanut sulaa ensimmäistä kertaa sitten viime jääkauden.
Hurjimmat arviot kuulostavat ihan tieteiskirjoilta: Golfvirtako pysähtyisi! 

Sanotaan: Että Golfvirta lämmittää ratkaisevasti pohjoista Eurooppaa. Muuten hytisisimme täällä kuin Pohjois-Kanadassa.
Näin meille on opetettu koulussa. Samaa saarnaa toistavat Britannian, Ranskan ja eri pohjoismaiden oppikirjat. Golfvirran lämmittävä vaikutus on kuitenkin myytti. Se on juurtunut syvään maantieteen opetukseen. 
Golfvirran kohotti myytiksi nähtävästi yhdysvaltalainen meriupseeri Matthew Fontaine Maury jo 1855.
Hän kirjoitti silloin yhdessä meritieteen eli oseanografian ensimmäisistä oppikirjoista, että pohjoinen Eurooppa elää lämpimän talven Golfvirran varassa. Kirjaa myytin paljon ja se käännettiin useille kielille. 
Totuus on toinen, mutta matka oppikirjoihin on vielä pitkä, ja ilmastonmuutoksen pelottelijoilta putoaisi taas yksi pohja. Tarinat Golfvirran ratkaisevasta vaikutuksesta elää lehdissä ja kirjoissa vielä useita sukupolvia. Ehkä koko vuosisatamme. 

Maapallon ilmasto lämpenee nopeammin kuin yleisesti uskotaan. 
Lämpenemistä ennustavat ilmastomallit ovat kehittyneet valtavasti, mutta niiden viesti on pysynyt vuosikausia samana. Kanadan tapauksessa Koillisväylän käyttöön liittyen muutos on aikaistunut jopa 30 vuotta muutaman vuoden takaiseen ennustukseen nähden.
Todellisuudessa ilmasto lämmennee paljon enemmän. Maan eliökunnan historiassa on edessä myös uusi sukupuuttoaalto.

2003 ja nyt 2007 olevat helleaallot kertovat lämpötiloista. Totuus on, että ilmakehän lisääntyneen hiilidioksidipitoisuuden ei pitäisi kasvihuoneteorian mukaan juuri vaikuttaa kesän päivälämpötiloihin. Kaikki meteorologit ovat tästä tietoisia, mutta eivät uskalla sanoa suoraan: "Tämä ei johdu kasvihuoneilmiöstä!" Miksi? Leimautumisen pelostako? 

On sanottu, että Pohjolaan lämpöä tuova merivirtojen kierto heikkenee, kun jäätiköiden sulaminen muuttaa veden suolaisuutta pohjoisessa.  Jos koko Grönlannin jääpeite sulaisi, merenpinta nousisi jopa seitsemän metriä.

Siihen liittyy paradoksi. Kun jää sulaa, alueen meren suolaisuus vähenee, joka heikentäisi Golf virtaa, jopa lopettaisi sen. Seurauksena ilmasto viilenisi, tuottaen lopulta jääkauden. Niin tutkijat väittävät.
Itse näen että viilenemisen myötä Arktisten alueiden sulaminen hidastuisi ja uusi kylmeneminen olisi edessä, ja Golf virran kierre voimistuisi. Näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa - eli se tarkoittaa seuraavaa. Golf virran merkitys ilmastoon on liioiteltu, tai jopa vääristelty.

Maailman laajin soiden peittämä ikirouta-alue on alkanut sulaa ensimmäistä kertaa muodostumisensa jälkeen.
Sulamisen seurauksena läntisen Siperian miljoonan neliökilometrin subarktinen alue on muuttumassa suunnattomaksi mudan ja matalien pikkujärvien muodostelmaksi. 
Pinta-alaltaan Ranskan ja Saksan suuruisen alueen sulamisen myötä ilmakehään pääsee miljardeja tonneja metaania. Kun se kerrotaan luvulla 20 saadaan vastaava määrä CO2, eli Hiilidioksidia. Tuo tapahtuma nopeuttaa dramaattisesti maapallon ilmaston lämpenemistä. 
Napajäiden sulaminen nostaa maapallon lämpötilaa, koska jään alta paljastuva maa ja meri sitovat auringon lämpöä tehokkaammin kuin lumi ja jää. Tämä kiihdyttää edelleen ikiroudan sulamista. Se vuorostaan lisää vapaana olevaa veden määrää. Jäätiköiden sulaminen nostaa aina meren korkeutta, sillä ne eivät ole meressä.

Tiede edustaa tavallaan inkvisitio laitosta, etenkin ympäristöön ja ihmiskunnan menneisyyteen liittyvissä asioissa. Uuden ajatuksen edustajat tyrmätään kuten kirkko aikoinaan tyrmätessään vastakkaiset opit. Vasta monen tuskan ja väittelyn jälkeen jotain hyväksytään - tietenkin vähätellen.

Ilmiselvät, näkyvät todisteet eivät kelpaa ellei sille ole luotu akateemista tutkimus ohjelmaa ja seurantaa vuosiksi. 

----------------------------------------------








perjantai 28. lokakuuta 2016

Applen pakotukset, pakkosyöttö

Apple Cupertinossa katsoo mikä on hyväksi ja mikä ei, etenkin IOS - eli käyttöjärjestelmässä. 

Meikäläisen käyttis
Siihen Applen käyttikseen on panostettu yhdistämällä pöytäkoneet ja tabletin puhelinsoftaan - vähemmän jos olenkaan rautapuoleen. Se kuulema antaa hyvän käyttäjäkokemuksen kun aina on näkyvillä tuttu ja turvallinen "työpöytä" ja toiminta malli riippumatta mitä laitetta käyttää!

Miten itse asiassa puhelimen käyttis ja pöytäkoneen käyttis voivat olla "yhtä"? Ulkoasu on yksi asia, miten se pyörittää rautaa ja ohjelmia on toinen asia.
Esimerkiksi iMac pöytäkoneet ovat viime vuosina lähinnä saaneet vain tuon "facelift" operaation. Itse rauta, tekniikka on muutaman vuoden ikäistä. Niin kutsuttua Pro mallia ei ole uusittu moneen vuoteen. Jopa monet Windows läppärit päihittävät sen mennen tullen eivätkä maksa 5000-10000 dollaria.
Voimavarat tuottavat vain joitakin läppäreitä ja niidenkin ruutu koko on hieman isompi mitä tablettien. Uutta kunnon iMac pöytäkonetta ei ole nähty aikoihin, paitsi noita "facelift" koneita.

Heille puhelimet ovat keskiössä, kummalliset aktiivisuus rannekkeet jossa "räväytetään" ihmiselle hyvinvointia kuten nyt poistamalla uudesta puhelimesta tuo perinteisen kuuloke liitäntä. Se on uutta innovatiivisuutta! No, se siitä.

Olen viime aikoina saanut viestejä kun avaan jonkun Applen ohjelman kuten taulukkolaskimen tai tekstinkäsittelyn, että uusi päivitetty "ilmainen" versio on saatavilla kunhan päivitän käyttikseni  uusimpaan Sierraan! Ja sitä minä en nyt vain, ainakaan vielä tee.
He ovat lopettaneet iPhoto ohjelman ja tilalle on tullut "puhelimesta" tuttu Photo. Surkea tekele. Aperture on myös lopetettu joka oli erinomainen kuvien käsittelyssä. Ja ovatko sen ostajat saaneet mitään taloudellista hyvitystä, kuten minä? Ei, ne rahat menivät ja jäivät Applen tilille. Alkoi parista sadasta, sitten puoliintui ja sitten hävisi.

Ennen sitä oli tuo ElCapitan joka oli mahdottoman buginen joka sitten vuodessa vai vajaassa haudattiin uuden Sierran tieltä. Sekin on buginen ja huonolla mallilla. Seuraan sen kehitystä eikä se ole vielä ns. valmis - paitsi keräämään käyttäjän aktiivisuudesta tietoja profilointiin, Applen salaisille servereille. SIRI on yksi sellainen. Kysy jotain ja se vastaa. Prosessointi tapahtuu Applen pilvipalvelimella.

Nyt tuli ilmoitus että Final Cut Pro videoeditointi on saatavilla. Minua se ei hetkauta koska tein sillä vain kuukauden mittaisen kokeilu Helmikuussa. Mutta erääseen asiaan kiinnitin huomion.
Ohjelma toki kiinnostaa mutta ei nyt niin paljoa että maksaisin siitä 299.99 euroa. Jenkeissä sama summa mutta taaloissa.
Ja mihin huomioni kiinnittyi?
Se vaatii Sierran
Ymmärtääkseni Sierra ei pidä itsessään mitään sellaista että tuo uusi Videoeditointi ohjelma tarvitsee sellaisen. Eikä ohjelmassa ole varmaan mitään sellaista joka edellyttää toimiakseen Sierran.

Lopuksi sen verran että minulla on vuosia sitten Applen ohjelmilla tehtyjä dokumentteja, julkaisuja ym. joita nämä uudet ohjelmat eivät enää aukaise. Eikä niin vanhojakaan itse asiassa.

Että mikä siinä on kun tuota uutta käyttistä tyrkytetään, etenkin kun se on niin tuhottoman buginen.
Sitten on aivan oma juttunsa hyödyntää vanhat varmuuskopiot uudessa käyttiksessä. Se ei vain aina toimi joten on sama onko sellaiset vai ei.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Maailman loppua tekee

Että ei ole 4-5 miljoonaan vuoteen ollut peepeeämmät niin koholla kuin nyt on, uutisoidaan eri lähteiden kautta kuten Hesarinkin sivuilla.

Minua sitten hieman hämmentää tämä CO2 hössötys ja tuo 400ppm rajapyykin ylitys. Se nimittäin tapahtui yhdessä paikassa - Mauna Loa Observatory Hawailla, noin 3400 metrin korkeudessa.
Mauna Loa Observatory

Entä sitten? Ollaksemme lähempänä totuutta eikö noita samoja arvoja pitäisi löytyä muualtakin kuin vain yhdestä paikasta jonka ympärillä on jatkuvasti tulivuorten aktiviteetteja, siis purkauksia, josta myös pääsee ilmaan noita CO2 kaasuja. Ja että usein ilmavirrat kiertävät Hawajin ympärillä, spiraalimaisesti. Eli siellä syntyvät saasteet eivät pääse sekoittumaan laajemmin ympäristöön.

Tuo mittausasema ei ole varsinainen Observatorio, vaan mittaus asema joka on entisen tulivuoren sisällä! Siis sen huipulla.
Varsinainen Observatorio on noin 60 km. päässä.
Tulivuori
Jenkkien NOAA esittää mielenkiintoisen kuvaajan sivullaan. Se etenee ylös päin suoraviivaisesti eikä ole vuosien saatossa heilunut mitenkään - suoraa viivaa ja jatkuu eikä merkkiäkään mistään taantumasta. Toisista lähteistä tuodaan esille että CO2 päästöt ovat itse asiassa viime vuosina vähentyneet! Niistä arvoista ei Mauna Loa ole kuullutkaan.

Minulle tuo on niin epäuskottava esitys kuin vain voi olla - enkä ole siinä yksin. NOAA:n uskottavuus on muuten kadonnut jo aikoja sitten.

Suomen Tilastokeskuksen mukaan meillä CO2 päästöt ovat olleet menossa alaspäin, hyvää tahtia ja niin varmaan muuallakin.

Ja nyt menen ottamaan kupillisen teetä.

torstai 29. syyskuuta 2016

Web-kameroiden armeija kaatoi verkkopalvelun kirjoittaa Taloussanomat
Esineiden Internet tulee rytinällä eivätkä ne tahot jotka jotain voisivat tehdä ole puuttuneet siihen mitenkään. Ja miten voisivatkaan kun eivät ymmärrä mitään siitä kokonaisuudesta, etenkin sen vaaroista.
Ja mitä esille tulee, kuten nyt esille ottamani uutinen kertoo miten Web-kamerat ja nauhurit voivat kaataa verkkopalvelut. Korkeintaan toteavat että kyllä tekniikka sen hoitaa? Että miten sitten? No meillä on  ammattitaitoisia henkilöitä.

Olkoon maamme ammattitaitoiset henkilöt millaisia taikureita tahansa niin jo pelkkä ajatus on utopiaa.

Näen tuollaisen hyökkäyksen esimerkkinä miten tarvittaessa valtio, tai sen osa, valtiot ja sen eri osat saadaan nurin jossa keskeiset osat eivät toimi ja yhteiskunta halvaantuu.
Tuollaiseen hyökkäykseen tarvitaan osaamisen lisäksi rahaa, ja paljon rahaa. Hyvin laajat resurssit joten taustalla on valtiojohtoinen operoija.
Oman käsitykseni mukaan niitä on mm. Venäjä, Kiina sekä Israel U.S.A ja Britit mukaan lukien. On sanottu että Iran olisi yksi niistä, sellaiselle ei ole todellisuuden pohjaa edes nimeksi.

Yhteiskuntamme rakentaa olemassaolonsa ykkösten ja nollien varaan joita siirrellään joko kuituverkossa tai langattomasti.
Oli käyttötarkoitus sitten millainen tahansa, terveyspalvelut, kaikki siihen liittyvä, potilastiedot, aina työvuoro listoja myöden tarvitsee huomattavan datakeskuksen kapasiteetin, siis tietokonekeskuksen.
Koska käyttäjille ei ole tarjolla, eikä resursseja omaan keskukseen palvelut ostetaan ja käyttöön tulee siten tuo "pilvipalvelu".
Suomen kannalta se voi olla Suomessa mutta käytännössä se on jossain muualla kuten vaikka Yhdysvalloissa.

Yhteiskuntamme keskeiset toimijat, sähköverkko, viestintä, vesihuolto, jätehuolto, elintarviketeollisuus, logistiikka, kaikki vaatii toimiakseen tietokoneet, tietoverkot ja datakeskukset. Unohtamatta pankkimaailmaa. Kun se kaatuu ei tililtä voi nostaa rahaa, ei käteistä pankista tai automaatilta.

Viittaamaani uutiseen palatakseni niin se saa minut suorastaan nauramaan kun näen tuon yhteiskuntamme päättäjien tyhmyyden, naivismin.

Tuollaista bottiverkkoa voi toki moni näpertelijä rakennella - mutta miksi kun sellaisesta ei saa tuloja?
Nyt Web-kameroiden hyökkäys on todellisuutta, kyseessä on vain testi. Kuinka moni kotimokkula, reititin, Wi-Fi verkko on avoin käyttöönottoon?

Päättäjät voisivat edes yrittää lainsäädännön keinoin pakottaa jokaisen myytävän tuotteen, jokaisen tulevan esineiden internetin kohteen täyttävän turvavarmistuksen ettei sitä noin vain oteta käyttöön; mutta ei.
Mitä väliä sillä on mikäli joku kaappaa Matti Matikaisen pihakameran ja heidän lapsivahdin, koirakameran, kahvikeittimen, television mitä lie. Ei tietenkään.
Mutta kun niitä onkin tuhansia, kymmeniä tuhansia, satojatuhansia, miljoonia ja herrat Arkadianmäellä havaitsevat että netti ei toimi, ei Facebook, rahaa ei saa automaatilta, Taxi ei tule, maksut eivät onnistu, eikä Alko saa oviaan auki kun kassat on jumissa.

Ehkä sitten joku voi saada valon väläyksen, mitä jos sittenkin...


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Sensuuria on monen laista moneen lähtöön

Juttuni liittyy digitoday artikkeliin, jossa poikkeuksellisesti kommentointi oli poistettu.
Tarkistin olisiko kyseessä Selain (Mac Safari) ominaisuus Vivaldi selaimella - ei ollut. Kommentointi on poistettu kyseisen jutun osalta. Muissa en sitä havainnut.

James K. Lambert
Joten kommentoidaan sitten tänne.
Sitaatti 1: Näiden videoiden kommenteissa esiintyy usein juutalaisvastaisuutta.
Eli kun avoimesti tuetaan Juutalaisuutta, etenkin Siionismia käy vallan mainiosti tuo natsien suosima musikaalinen, Horst-Wessel-Lied'in esitys tukemaan Natzien kauhuuksia.
Sitaatti 2: Amerikkalainen filmintekijä James K. Lambert kertoo karusta taipaleestaan Googlen Youtube-palvelun kanssa.
Ilmeisesti Lambert ei dokumentissaan tuo riittävästi esille Siionistien kantaa, hyysäten heitä vaikka aihe oli muu kuin kuvat "Juutalaisten" kauheuksia. Joten tuo dokumentti on näköjään yksistään Natzien ja Hitlerin touhuista kuivan nihkeä reportaasi.

Joten sitten tähän digitoday.fi julkaisuun. Kyseessä on sitä itsesensuuria, tai sitten ylemmältä taholta ohjeistettua käyttäytymistä. Ehkä siihen liittyy toimittajalta / toimitukselta piiloviesti?

Tuomalla asiaa syvemmin / laajemmin esille, siis mielipiteeni voisi olla hyvinkin vahingollista itselleni ja hyvinvoinnilleni vaimoni kanssa.
Minimissään, aivan aluksi tuo juutalainen / sionistinen Google sulkisi kaikki tilini. Sellaiseen en ole ihan vielä varautunut.

PS. Kävin hakemassa James K. Lambertin kuvan kun löysin tämän uutisen. YouTube on palauttanut kyseisen videon takaisin. Ei kun katsomaan!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Pitäisi muistaa 22 Syyskuuta

Niin, 22 syyskuuta on päivä jonka muistin, yhden tapahtuman osalta, tyttäreni tyttären syntymäpäivän, täytti nyt 4 vuotta.

Samalla päivämäärällä tapahtui myös jotain muuta, vuosi sitten, sen unohdin.
Äitini kuoli Porvoon terveyskeskuksessa lujan lääkityksen aikana keuhkosyöpään, noin 2 viikkoa ennen kuin hän olisi täyttänyt 90 vuotta. Samana päivänä, 22 Syyskuuta.

Vieressä valokuva varmaan Sonkajärveltä vuosia sitten, - 30 luvulta, äitini ja enoni joka kuoli muutama vuosi sitten.
Ei polttanut, ei käyttänyt viinaa... Maajussi ja koneurakoitsija... ja ns. lupsakka ukko...
Äitini ei myöskään polttanut, ei juonut viinoja. Luki ehkä liiankin paljon ja usein raamattua helluntalaisena.

On niitä jotka sanovat, jopa väittävät tietävänsä että geenit, miten tuo meidän DNA on koodattu on se joka määrää miten me elämme ja millaisiksi me tulemme. Mahdollisuutemme elämässämme ja mihin meistä ei ole jne.
Onko meistä kouluun ja menestyjäksi, tuleeko meistä saarnaajia vai diktaattoreita, väkivaltaisia hylkiöitä.  Toinen saa valtion hallittavaksi, toinen vain kulmakuntansa jota terrorisoi.

On niitä jotka sanovat että se kaikki on geeneissä, toiset ties missä, sosiaalinen tausta, koulutus, rikkaus, köyhyys.... rotu...

Syöpä ei katso mihinkään niistä.

Viime syksynä aloin painostamaan terveyskeskustamme laittamaan minut röntgeniin - sain sen sitten tämän vuoden tammikuussa ja sitten tuloksen helmikuussa ja sitten meikäläistä vietiin - kahdessa viikossa viipalekuvaukseen ja siitä olisi ollut leikkaus jo ennen pääsiäistä, sovittiin että heti pääsiäisen jälkeen kuten se sitten tapahtui, 30 maaliskuuta.

Ja syy, se tauti? Joka ei sitä vielä tiedä niin sama tauti mihin äitini kuoli.




torstai 22. syyskuuta 2016

Kun on se "joku"...


Kun ja kun ja myös kun se "Joku"  on myös majoittunut meille...

Kun vanha, 3 v ikäinen Samsung 4S alkoi oireilemaan, kuten soittelemaan omia aikojaan osoitekirjan henkilöille ostin sitten tilalle toisen Samu-Sirkan kun se sai kehuja, joku niitä minulle jakeli. Joten ostin tuon J5 - 2016. €199.00

Ihmettelin aikani kun kompassi ei toiminut eikä tuo magnetometri eikä kiihtyvyys ilmaissut mitään eikä näytön valo toiminut ulkoisen valon mukaan. (Päivä / yö).
Kun sitten se joku netissä kertoi että ei toimi kun niitä anturoita ei ole kyseisessä J5-2016 mallissa! Siinä ei niitä siis ole, siis ei ole edes ulkoisen valoisuuden tunnistinta!

NO, lohdutuksena itselleni sentään se että se toki toimii puhelimena ja 4G toimii myös aika hyvin.
Onneksi on vielä tuo vanha 4S jota voin sitten käyttää kompassina mikäli lähden tuntemattomaan metsään.

Niin ja sitten vielä siihen "Joku´seen". Välillä se joku röpöstelee etenkin aamiaisella juttuja lattialle, maton päälle joita ei edes koira syö.
Ja se "Joku" tuo hiekkaan ym. sisälle. Epäilen että se meidän nelijalkainen, ja se "Joku" tekee meillä vaikka mitä, outoja juttuja mutta en ole sitä vielä nähnyt eikä eukkokaan...

Seuraavaksi vaikka sitten hieman muista jutuista... niitä kun on enkä oikein osaa valita mistä kirjoittaisin, ja tulisiko se tänne vai sitten puupaja juttuihin?

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Puhelimen softa pyörittää tietokonetta, tonni ja tonni, euroissa

Kunnon iMac aloittelijoille maksaa sen vajaa 1300 €, hinta sen kuin vain nousee vuosi vuodelta vaikka tekniikka sen sisällä on sen 3-4 vuotta vanhaa, pienillä muutoksilla.
Uusimmasta iPhonesta ei ole nyt tarkkaa tietoa - mutta se läpyskä maksaa sen 1000+€ ainakin parhaimmillaan.

Siis, nyt menee jo yli hiilseen. Pieni läpyskä ja iso tietokone - "saman hintaisia"?

Ei vain sitä - vaan kuumankin käyttöjärjestelmä ollaan yhdistämässä yhdeksi.
Kymppiä (puhelin) ajetaan käyttäjille ja musiikkipalvelua - siis verkko kauppaa

Käytän itse toimivaa käyttöjärjestelmää joka on Yosemite
Viimeinen toimiva käyttis
Se oli viimeinen ns. toimiva käyttis, ja sitten tuli se Kapteesin, tuo El Capitan! Kaikki meni juntturaan! Päin helvettiä. Sillä otetut varmuuskopiot Apple systeemillä eivät enää toimineet edellisellä käyttiksellä!
Meksikolainen Kapteeni
Sanoisin että Californialainen Sateenkaari....
Tuo El Capitan oli alkujaan ja sen jälkeen täydellinen fiasko - keskeneräisenä julkaistu jota ei koskaan saatu toimimaan ja miksi se oltaisiin tehty kun tulossa on tuo "Sierra"! Ja sekin tulee raakileena!

Ongelmana on - nähdäkseni yhdistää nk. älypuhelin - heille iPhone ja tietokoneen käyttöjärjestelmä - eikä vain se vaan myös heidän AppleStore palvelut ja tuleva Musiikin ja Videoiden, sekä Live TV ohjelmien suoratoisto.

Tuo koko kokonaisuus, ja niiden osat ovat sotkuisempi kuin Ranskalainen auto - ja sen osat. Tiedän jotain noista Ranskalaisista Pastilleista. Vaihdoin juuri Rellun C5 Citikkaan. Rellumme oli käytössä sen 5+ vuotta - ei ongelmia, ei mitään. 
OK, niitä ongelmia oli, anteeksi. Renkat kuluivat, piti ostaa uusia, ja sitten oli niitä "huoltoja"....

Citikkamme on nyt se ns. Exclusive, kaikki melkein. Vain navigointi järjestelmä puuttuu. Video siitä tulossa....

Ja kaikki on luotettavampi - ja halvempi - kuin tuo Apple jutut. OK. Rahassa on eroa, laadussa Ranskalaiset voittavat. 10-0

Kummastakin asiasta myöhemmin lisää, myös video uudesta autostamme jota yritin tänään videoida - hävisin 10-0 eri keskeytyksiin... jos vaikka sitten huomenna.
Kuvia ei nyt ole siirrettäväksi.... tänne.


torstai 8. syyskuuta 2016

Muistiongelima

Muistiongelmia on muillakin kuin vain minulle, nyt tietokoneellani.

Pakko ostos?
Olen käyttänyt videoitteni editointiin tuota ilmaista iMovie ohjelmaa, ja siinä on enemmän ongelmia kuin kehuttavia osia.

Kyllä sillä jotain tekee ja saa aikaiseksi mutta se on työn takana, etenkin kun lähestytään 1/2 tunnin rajaa.

En tiedä mikä tuo Applen juttu on, paitsi että he huijaavat, rokottavat, pettävät, valehtelevat punastumatta.
JA kaiken lisäksi he menestyvät siinä!

Tietokoneellani on 16 Gt muistia, sitä ei ikinä uskoisi.
Tein juuri videon siitä kun kannoin autoon ja peräkärryyn tietokoneita joiden piti olla perusta museolle Macintosh - Apple tietokoneilleni ym. siihen liittyvälle. Tietotekniikkaani 25 vuoden Apple ajaltani. Tietokoneita on ollut jo paljon ennen sitä.

Yllä olevasta kuvasta näkee (MEM) että tuo iMovie on syönyt koko 16 Gt muistiani ja rohmuaa lisää niin että  hädin tuskin voin kirjoittaa tätä ja iMac koneeni tökkii pahasti.

Museota ei nyt tule vaikka olen sitä vuosia ajatellut ja kaikki sinne kuuluva menivät tänään kaatopaikalle.
Yllä joitakin juttuja
Palataan alkuun, tuohon Final Cut Pro X ohjelmaan
Tuohon museojuttuun tein videon johon linkki blogi jutussani.

Jotenkin tuntuu siltä että kun käyttää riittävästi tuota Applen iMovie ohjelmaa, Apple tietää ja alkaa "tarjoamaan" sitä 299.99 euron ohjemaa. Ei niin että markkinoi sitä suoraan vaan hyydyttämällä iMovien käytön, saaden sen menemään solmuun ja kaatumaan "yllättäen".

Toki tuo tuntuu "paksulta" väittämältä mutta mitä siitä yhtiöstä tiedän ja ymmärrän niin sellainen olisi ihan normaali päivä toimistossa - heille.

Viime aikoina iMovie on alkanut "taas" oireilemaan. Kokeilin tuota "Prota" alkuvuodesta, mutta hyvin vähän, se oli 30 päivän kokeilu versio. Se meni pieleen kuin sain tietää että minulla on keuhkosyöpä. Siihen loppui videoiden teko, kokeilu - ja kokeilu aika.

299.99 € on iso raha eikä vaihtoehtoja kummemmin ole Mac käyttäjälle, ei edes rahalla. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä vaikka en yritä saada sen kummempaa aikaiseksi, mutta voisivat ne videot olla hieman "paremmat".

Viho viimeisintä on kun tuo iMovie syö ja rohmuaa muistin totaalisesti.

PS. Minulla on ohjelmalevyt käyttiksestä kutosen lopusta nykyaikaan. Iso raha, todella iso raha...





tiistai 6. syyskuuta 2016

EU:n byrokratia

Alla linkki HS artikkeliin: Saksa on sääntöjen maa, kun onkimiseenkin pitää olla virallinen lupa.

Kommentoin siihen seuraavasti:
Ja mistä tuo Euroopan Unioni on saanut "filosofiansa", sääntöjä säännöille ja sääntöjen säätelijöille?
Virallisesti Rooman sopimuksesta 1957 mutta sen juuret ovat Saksasata 1930 luvulta kun silloinen poliittinen eliitti katsoi että kansa, siis oma kansa ja sitten valloitettujen maiden kansakunnat pitää kyetä pitämään nuorassa ja valvonnassa. Se tapahtui laatimalla sääntöjä ja sääntöjä joita tietenkin valvottiin ja rikkojia rangaistiin.
Pääarkkitehti siinä oli miltei alusta alkaen Walter Hallstein, myös mukana allekirjoittamassa Rooman sopimusta. Hän johti komissiota ("EU:ta") vuoteen 1967 asti.

Paljon jäi pois
Niin, paljon jäi pois sillä väärä sana saa aikaan sensuroinnin ja kirjoitus jää julkaisematta. Etenkin jos kyseessä on Siionistit, ja Juutalaiset. Ellei niitä kehu HS jättää julkaisematta.

Nyt oli kyseessä kuitenkin Saksa. 
Olen maininnut tästä asiasta muutamaan otteeseen eri kirjoituksistani ja herran nimeltä Walter Hallstein. Kyseinen Wikipedian lyhyt kooste ukosta ei mainitse sanallakaan hänen Natzi taustaansa ja Kansallissolialismi taustaansa joka kannatti mm. Hitlerin ajamaa Elintilateoriaa. 
Hallstein oli Karl Haushofer'in kannattaja ja ihailija. (Suosittelen katsomaan myös Wikipedian englanninkieliset osat).
Myös hänen ja Hitlerin välinen skisma oli ns. henkilökohtainen, ei puoluetta ja sen pyrkimyksiä vastaan kuten hänen  Molotov–Ribbentrop-sopimuksen tukeminen tuo esille. Toisaalta uskoisin tuon väittämän olevan siksi että saatiin hänen ja Hitlerin välille etäisyyttä, puhdistusta Natzi epäilyistä.

Tule ymmärtää mitä itse asiassa tarkoittaa hänen, siis Haushoferin luoma pohja Saksan ulkopolitiikkaa ohjanneelle elintilateorialle. Se tarkoitti tarvittavien ja ympärillä olevien valtioiden valloittamisen Saksan valvontaan. Se vuorostaan edellytti kunnon armeijan ylläpitoa.
Myös hänen julkista "profiilia" ollaan siloteltu, kuten Hallsteinin osalta.

Tuolle etupiiriajattelulle, elintilateorialle tarvittiin muutakin kuin sotilaallinen mahti. Valloitetut alueet tuli saada hallintaan ja valvontaan ja siinä avuksi tuli tuo herra Hallstein. Siis:
Houshofer kehitti puitteeet elintilateorialle
Hallstein kehitti sille valvonta ja hallinta järjestelmän
Hitler mokasi koko jutun
EU mahdollistaa nyt koko jutun - toki hieman myöhässä

Sitä valvonta ja hallinta järjestelmää kehitettiin -30 luvulla ja Hallstein -30 luvun puolesta välistä aina Nazi-Saksan tuhoutumiseen asti. Mutta herramme Hallstein kehitti nerokkaan suojaverkon itselleen, ja millaisen?

Juuri kun kaikki näytti tulevan loppua kohti hän lopetti työnsä "yliopistossa" ja puki sotilasvaatteet päälle ja lähti rintamalle, vapaaehtoisena - toki suhteellisen turvalliseen paikkaan, tykistöön ja "piiloutui" bunkkeriin kunnes antautui Jenkeille ja joutui sotavangiksi Yhdyvaltoihin.

Muutaman vuoden jälkeen hän palasi Saksaan, kaivoi muistiinpanonsa, tutkimusmateriaalit esille, jatkoi yliopistossa jatko kehittäen ideaansa (toki ei aivan yksin). Tietenkin hän liittyi sopivaan puolueeseen (manipuloiden sitä) jotta kaikki näyttäisi ulkoisesti kuten pitääkin.

Vuonna 1951 silloinen Länsi-Saksan vahva mies, Konrad Adenauer nimitti hänet korkeaan virkaan, ulkoministeriön valtiosihteeriksi. Se olikin oivallinen paikka ja takasi hyvän elintason joten 1955 Hallstein muotoili tunnetun Hallsteinin opin. (Siinä todellisuudesta vain pintaraapaisuja).
Vuosi  1951 oli myös alkulaukaus tulevalle, tuolle Rooman sopimykselle kun ns. Pariisin sopimus toteutettiin, jolla luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö
Se oli kuuden Länsi-Euroopan maan vuonna 1951 muodostama yhteenliittymä. Perusajatuksena oli, että jos valtio ei pysty vapaasti saamaan hiiltä ja terästä, se ei myöskään pysty käynnistämään sotaa. (?). 

Se oli vain yksi askelma Hallsteinin tikkailla jossa maita ei valloitettaisi sotilaallisesti vaan poliittisesti liittoutumalla sopivien kanssa, kuten sittemmin Rooman sopimuksessa Fasistisen Italian ja nyt myötämielisen Ranskan kanssa (Britit eivät olleet siinä mukana mutta kylläkin -51 sopimuksessa). Toki de Gaulle ei tykännyt alkuunkaan Hallsteinin ajamasta voimakkaasta keskusjohtoa korostavasta linjasta kun Ranska vuorostaan suosi paljon löysempää talousliittoa. Joten saadakseen Ranskan mukaan heidän kevyempi malli hyväksyttiin, toistaiseksi. Mukaan saatiin lisäksi Hollanti ja Belgia sekä Luxemburg.
Mikäli Hallstein eläisi nyt hän olisi iki onnellinen nykyisestä EU:sta jonka hänen synnytti, siis hän oli sen ns. isä.

Joten läpimurto tapahtui EEC kuvioiden kautta kun sovittiin ensin (1951) Hiili ja kaivosteollisuuden yhteisten intressien yhdistämisestä. Sitten jatkumona toteutui tuo Rooman sopimus 1957.
Sanoisinko että luonnollisesti koko idean toteuttajana toiminut Hallstein valittiin uuden organisaation, Komission puheenjohtajaksi jossa hän toimi sitten sen 10 vuotta.

Lopettelen nyt tähän sanomalla että loppu onkin sitten historiaa. Pieni lisäys kuitenkin.

Euroopassa on valtaeliitti, näkymätön ja julkisuuteen tuntematon, Natzien peruja, siitä jalostunut jolla on laaja, maailman laajuinen tukijajoukko - etenkin pankkiirien piirissä, ja nyt en tarkoita mitään pienten Säästökassojen fiskaaleja. 
He omistavat ja hallitsevat mm. Yhdysvaltojen sekä Englannin keskuspankit.

Kun ajatellaan miten pitkälle tuo Hallsteinin luoma kontrolliverkosto on ulottunut voidaan vain ihailla sitä massiivista voimaa joka sen takana on, Euroopan Unionin virkamiehet, -naiset ja heidän kekseliäisyys luomaan eri valvonta sekä lupa järjestelmiä. Mietin vain mistä he saavat koulutuksen siihen? Ei ainakaan Euroopan Parlamentilta, siis politiikoilta.

En hämmästyisi alkuunkaan mikäli tuo Saksassa käyttöön otettu järjestelmä yhdistettäisiin EU direktiiveihin. 
Ainakin Suomessa kunnat ja Valtiovarainministeriö ilahtuisivat siitä kun voisivat kerätä lupamaksuilla, käsittelymaksuilla ym. nätisti rahaa kirstuihinsa. Ja tietenkin, lupa pitää uusia viiden vuoden välein, ja se maksaa.

Joten menikö asiani nyt perille vai sotkinko koko ajatukseni (taas kerran). 
Pähkinänkuoressa. Saksa ei onnistunut valloittamaan hallintaansa Eurooppaa jne. sotilaallisin keinoin, mutta onnistui "diplomatian" ja kieroilun avulla Luomaan tämän Euroopan Unionin jonka kautta tätä Eurooppaa ja sen reuna-alueita hallitaan. Ja Turkki mahtuisi hyvin mukaan siihen imperiumiin.
Olen näissä asioissa aina ihmetellyt nk. juutalaisten osuutta, hyvin voimakasta osuutta kaikessa, jo ennen toista maailman sotaa ja tietenkin Tsaari Venäjän kaatamisessa.
Mikäli ottaa avoimen ja hieman liberaalin tavan tarkastella asioita niin tuo silloinen Kansallissosialismi; Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) on omaksunut melkoisen osan Carl Marxin opeista. Toki he sittemmin vihasivat ja tappoivat nk. Kommunisteja.

PS. Luonnollisesti ette löydä suoria linkkejä Hallsteinin ja Haushoferin Natzi taustoihin, ne on pyyhitty pois.
Jotain kuitenkin alla olevien linkkien avulla: Mikäli niitä kaikkia enää on tarjolla.






perjantai 2. syyskuuta 2016

I´ll Be Back - Tulen takaisin

Niin, I´ll Be Back - Tulen takaisin - se on nyt tunne, laajemmminkin.

Kurren Saluuna vuodelta 2013
Otsikon mukainen juttu on jo ollut muutaman viikon ajan esillä, no noin pari kolme kun nyt pitää saada monet jutut toimimaan ja tehdyksi ennen talvea vaikka leikkauksesta on vasta sen 5 kk, siis vasta!

Itse koen että "vasta" on hurjana aikana olla tekemättä mitään, mutta lekurit ja hoitsut käyttävät tuota "vasta" ilmaisua - ja täytyy myöntää että myös leikkauksen aikaan saamani arpi myös protestoi, jos ei koko sen 40 cm pituudelta niin aika laajasti kuitenkin.
Aina muistavat muistuttaa että se mitä minulle girurgisesti tehtiin on kuta kuin rankin - rajuin operaatio - fyysisesti kun kylkiluita katkotaan ja venytellään.
Hyvä niin - selvisin siitä... mutta kuitenkin...

Otan kuitenkin iisisti - ainakin mielestäni. Siitä nyt lataamani video. Pieni otos myös Englanniksi.

Yksi kokemus tuohon otsikkoon toteutui tänään, kun koko kesä niin sanotusti on ohi, ensimmäisen kerran syötiin nyt "ulkona" rakentamassani grillissä, tuossa Kurren Saluunassa, ja se koko homma kokonaisuudessaan, myös ravaaminen sieltä sisälle ja takaisin, kattaminen jne. oli suorastaan nautinnollinen kokemus - kuten ennen on ollut vuodesta toiseen, etenkin kun on ollut vieraita.

Olin siitä kokemuksesta juhlallisen iloinen ja sitten harmitti ettei niitä "juhlajuomia" ollut sen enempää. Nyt olisi maistunut.
En tiedä, en osaa nyt kuvailla sitä miten on harmittanut jossain tajunnassa, kun koko kesä meni aika lailla masennuksessa ja aloitin jo mieliala lääkkeiden käytön - jotka sitten kuitenkin lopetin noin 3 viikon jälkeen. Halu sinne grilliin oli mutta --- ei onnistunut... ei kyennyt....

Pihvit kypsyvät
Ei kun asiaan
Aluksi on aina tuo grillin eri tasojen puhdistaminen, mahdoton homma.

Kun saa tuon parila puolen kuumaksi, tosi kuumaksi ja näennäisesti puhtaaksi kun sitten kaataa päälle vettä alkaa tapahtumaan.
Kaikki mitä on ja voi irtaantua irtoaa ja sitten sen saa helposti lastalla pois!

Tuloksena puhdas pinta ilman nokea ja ruostetta sekä pölyjä.

Seuraavan grillin kun ostan, mikäli sen teen katson että siihen saa ns. varaosat. Kun eri tasot ruostuvat ne pitää aika ajoin vaihtaa. Mieluiten ne kuin koko kallis grilli.

Ei kun syömään
Rakensin tuon "hökötykseni noin 7 vuotta sitten oman metsän puista.
Runko mänty tukkia ja etu osan ala osa samaa kahtia sahattuna, laudat kuusi tavaraa, omalla tontilla sahattuna.

Kuten jo toin sen esille niin tämä kesä meni ja nyt vasta kun tuli syyskuu syötiin siellä ensimmäisen kerran... ennen sitä se oli vähintään kerran viikossa...

... ja se oli ihan mahtava fiilis --- koin sen voimakkaasti, sen että olen vihdoin ja viimein palautumassa siihen mitä olin ennen tuota syöpä diagnoosia ja leikkauksen jälkeen.

Niille joille asia on uusi niin kyseessä oli keuhkosyöpä. Onneksi koteloitunut, mutta he päättivät poistaa koko lohkon keuhkosta, sen suurimman niistä kolmesta oikealla puolella. Hyvä niin kun nyt siitä asiasta tiedän enemmän. Tuon jälkeen iski aika lailla onneton masennus.... Itselleni täysin käsittämätön asia kun kaiken piti olla just päin vastoin ja minun tuntea iloisuutta, onnellisuutta...

Se siitä tältä erää ja ne lataamani videot - niiden linkit tuossa alkupuolella.

Oli miten oli - tämä ukko on alkanut voimaan paremmin...



maanantai 29. elokuuta 2016

Joku on aina viimeinen, jonossakin...

Oli sitten tuo Rauli myrsky, tuli ja meni.
Täällä puut taipuivat, kumartelivat vaan eivät menneet pitkin pituuttaan, ei missään. Sähköt menivät iltapäivällä johon olin varautunut ottamalla kunnolla vettä.

Sain sitten SSSOY yhtiöltä tekstari tiedon katkoksesta ja että viiteen mennessä olisi taas saatavilla. Se oli lauantaina ja nyt on maanantai eikä verkko ole vieläkään kunnossa. Ja miksi olisi kun meidän muuntopiirissä on vain 4 taloutta ja yksi on kesämökki. Toden näköisin syy on kärähtänyt sulake, ei mitään raivaushommia tai sen sellaista.

Sain eilen eräältä naapurilta agregaatin tuottamaan hätäapua pakastimille ja jääkaapille. Samalla sain vesipumpun käyntiin ettei tarvitse sangolla kantaa kaivosta. Näkee myös TV ohjelmat ja nettikin toimii.
Pitäisi hankkia oma



Lattialle kerääntyi sitten kaapeliviidakko kun kohteita on kaikkialla
Tässä vasta alkua kaapeliviidakolle

Eilen sitten aloin seurailemaan sähköyhtiömme tilanneraportointia. 
Tilannekuva. Enimmillään sähköttä oli yli 2000, Juvalla
Kerrankin SSSO:n netti toimi!
Tilannekuva klo n. 19.00

Noita kuvia olisi lisää, alla pari lisää.
Meidän muuntamo on tuon 4591 kulmassa. Homma olisi kunnossa 20.30, siis eilen. Eli ollut ja uusi lupaus oli sitten 22.00, ei ollut eikä vielä aamullakaan joten Honda ulos ja käyntiin. Luvattiin että klo. 09.00 on kunnossa, ei ollut vaan se olisikin klo 11.00! Ei ollut vaan uuden tiedon mukaan se onkin


kello 13.00! Kun katsoin vika-alueet niin yllä olevasta kuvasta oli vain 3 kohdetta jäljellä. 


Jäin miettimään että mikä on homman nimi kun nuo kolme jätettiin kytkemättä takaisin verkkoon? Meidän muuntamo on noin 75 metrin päässä, ei yhtään puuta nurin joten sulakkeissa näytä olevan ongelmia.
Veikkaan että remppamiehet lähetettiin muualle kun täällä asuu "vain" 4 taloutta. Plus ne kaksi muuta järven etelä puolella.

Kun ne eivät arvioituun aikaan kuittaa työtä tehdyksi ohjelma lisää automaattisesti 2-3 tuntia seuraavaan arvioon jolloin työ olisi tehty.

Katselin juuri miten tuo klo 13.00 onnistuu, ja onnistuihan se taas uudessa siirrossa, nyt 14.30! Loppu lähenee ja loppuuhan se kun me ollaan nyt se viimeinen muuntamo, koko kunnan viimeinen sähkövikainen!!! Ellei huomioida tuota "Pakinmaata" Joka on osittain Rantasalmea.
Nyt jäädään sitten odottamaan sitä todellista aikaa jolloin voin sulkea tuon bensasyöpön agregaatin.



keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kun kaikki on kuten pitää....

Opiskelen tässä tämän uuden Vivaldi selaimen käyttöä ja kokeilin musiikin toistoa - hyvin meni kunnes meni ihon alle ja sitten ihan sekaisin.
Nuoruuteni tuli esille kun sitä pyysin musiikissani.... katsotaan miten sen voin tänne siirtää, Applen Safarista... ei vain onnistu...

Vivaldi ei toimi kuten muut selaimet... täytyy opiskella----

Katastrofeihin varautuminen

Tuhon siemenet kylvetty?

Olen ollut kiikun kaakun tässä, että julkaisenko vai enkö tämän. Tässä se nyt sitten on.
Mielessä on ollut jo jonkin aikaa, muutaman vuoden verran mutustella tuota "tuhoa" - mikä sitten lie, joka syntyisi, sekä johon ollaan oltu varautuneita jo jonkin aikaa, etenkin Yhdysvalloissa, toki myös muualla.
Nyt kun Saksa ottaa asiaan kantaa niin muutama ajatus alla olevan kirjoituksen kautta.

Alla kopio Uusi Suomi 23.08 Verkkojulkaisusta.
-->DW: Saksalta tulossa varoitus katastrofien varalta – 
kansalaisille vaatimus varastoida ruokaa ja vettä kotiin?
Saksan hallitus suunnittelee mediatietojen mukaan kansalaisvelvoitetta varautua katastrofeihin ja esimerkiksi sotatilaan ruokaa ja muita varusteita varastoimalla. Asiasta kertoo muun muassa maan yleisradioon kuuluva Deutsche Welle, mutta alun perin hallituksen suunnitelmasta raportoi sanomalehti Frankfurter Allgemeine.
Siviilipuolustussuunnitelmassa, josta hallitus käy keskusteluja, kehotetaan ihmisiä varautumaan epätodennäköiseen tapahtumaan, “joka voisi uhata olemassaoloamme”. Suunnitelma velvoittaisi kotitaloudet varaamaan kymmenen päivän edestä ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja energiaa, jotta he pystyvät odottamaan yhteiskunnan toipumista mahdollisen katastrofin tai sotilaallisen hyökkäyksen tapahtuessa.

Mikäli suunnitelma toteutuu, vastaaviin toimiin ryhdyttäisiin Saksassa Deutsche Wellen mukaan ensimmäistä kertaa kylmän sodan ajan jälkeen. <--

YouTubessa on runsaasti eri tekijöiden videoita tulevasta poikkeustilasta, lähinnä Yhdysvalloissa johon aina liittyy kirjainyhdistelmä FEMA ja sen mukana myös Kansalliskaarti.

Niiden videoiden tekijöiden taustalta löytyy lähtökohtaisesti enemmän tai vähemmän jonkin asteisessa mielenhäiriössä olevia tahoja.
Eri uskontokultteihin kuuluvia on runsain määrin. Niitä toki katson koska he tekevät loppujen lopuksi varsin hyvät pohjatyöt tuoden esille varsin laajasti taustatietoja, sitä ei voi kieltää. Ongelma syntyy sitten niissä tulkinnoissa kun sitä varten otetaan raamattu esille ja tulkinnat sen kautta. Mutta, se ei tee tyhjäksi heidän esittämät materiaalit.

Niin kutsutut FEMA (concentration) camps ei ole huuhaata enää, jota se vielä oli jokunen vuosi sitten jolloin ne kategorisesti kiellettiin.
Ne ovat hyvin suuria keskitysleirejä joita on noussut ympäri Yhdysvaltoja kuten sieniä sateella. Osavaltiosta riippuen, siis säätiloista riippuen eri tavalla toteutettuina. Lukuisia suljettuja teollisuus- ja varastorakennuksia on otettu käyttöön ja "häkitetty" osastoihin.
Etelään jossa ei yleensä ole lunta ja pakkasta ne ovat telttoja piikkilankojen sisällä, kulmissa ja sivuilla aseistetuille vartijoille tornit. Siellä missä ei ole sopivia tiloja ollaan rakennettu betonista "säilytystiloja" kuten lego palikoista.

Eri osavaltiot ja niiden eri kaupungit ja kunnat ovat laatineet poikkeustilanteeseen myös sopivat määräykset, antaneet uudet valtuudet eri viranomaisille kuten sodan aikana tehtäisiin.

Sodan aikana? Minkä sodan?
Kyseessä ei ole perinteinen sota jossa uhka tulee toisesta valtiosta. Ei Meksiko eikä Kanada hyökkää Yhdysvaltoihin kuten ei mikään muukaan valtio, ei edes Venäjä Beringin salmen kautta Alaskaan. Puheet jostakin ydinaseesta mistä lie on yhtä lailla utopiaa. Sellaisen jälkihoitoa ei noilla FEMA leireillä hoideta sulkemalla ihmiset niihin ja aseistautuneet vartijat ympärille.

Joten mistä on kyse? 
Sitaatti Saksasta: Suunnitelma velvoittaisi kotitaloudet varaamaan kymmenen päivän edestä ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja energiaa, jotta he pystyvät odottamaan yhteiskunnan toipumista mahdollisen katastrofin tai sotilaallisen hyökkäyksen tapahtuessa.

Olisiko kyseessä tuo "Blitzkrieg", salamasota? Tuskin ja mikäli olisi niin ei siinä 10 päivää riitä mihinkään, ei viranomaisille ja ruokakin loppuu nopeasti.

Ainoa joka sellaiseen sotaan kykenisi olisi yksistään Venäjä, Kiinakin on liian kaukana sellaiseen operaatioon. Ja mitkä olisivat heidän motiivit sellaiseen?
Joten mistään perinteisestä sodasta ei ole kyse, ei Euroopassa kuten ei myöskään nk. uudella mantereella.

Mikä sitten olisi tuollainen uhkatekijä?
Uhka avaruudesta? NASA on jo muutaman vuoden aikana sensuroinut videoitaan. Muutaman vuoden ajalta julkisuuteen annetut videot ovat olleet viiveellä voidakseen editoida pois ei toivottuja juttuja. Videoon vain tulee harmaa kuva ja valitetaan ongelmista, ja sitten ne taas toimivat.

Se on paikkansa pitävä todellisuus. Mikäli kyseessä olisi sellainen maahan kohdistuva uhka jota kuvattaisiin meteorina avaruudessa olevat kamerat voidaan suunnata muualle eikä sitä harmaata kuvaa ole syytä käyttää.
Toinen asia on sitten ne liikkuvat kohteet, sellaiset joita ei voida pitää meteoreina. Se on sitten aivan toisen luokan asia, oma asiansa.

Uhka maapallomme sisältä? Joko tuo Yellowstonen kansallispuistossa oleva pommi olisi räjähtämässä? Viitteitä siihen on ja Yhdysvaltojen geologinen instituutti vai mikä se nyt olisi on jo ajat sitten lopettanut sieltä raportoinnin seismisistä tapahtumista. Siellä ei oikeastaan tapahdu mitään, kuten ei Suomessakaan. Sen ympärillä sitäkin enemmän.
Oletus sellaisesta synnyttäisi melkoisen paniikin, maailman laajuisesti.
Toinen uhka maapalloon liittyen on magneettisen navan muuttuminen, kääntyminen. Sen seurauksena syntyisi myös melkoinen kaaos.
On arvioitu että sellainen Flip-Flop heittäisi koko ihmiskunnan kerta heitolla kivikauteen. Parhaiten selviävät ne jotka asuvat maaseudulla ja voivat elää esimerkiksi ilman sähköä ja fossiilisia polttoaineita.

Ja mitä siitä sitten seuraisi?
Kun luonnonvoimat iskevät kuten esimerkiksi 2005 New Orleansissa Hurrigaani Katrina ryöstely riistäytyi ns. käsistä.
Ryöstelyä

Mikäli luonnonvoimien vaikutuspiiriin sulkeutuu rajaamaton alue niin ryöstelyn ja kaaoksen estämiseksi ovat sitten nuo FEMAn keskitysleirit ja Kansalliskaarti poliisivoimien avuksi. Myös armeija astuu esille.

Ei mitään uutta
Toki historia tuntee lukuisia tapauksia jossa luonnon, sääolojen muuttumisen aiheuttamat muutokset ovat synnyttäneet sotia, joten miksi ei nyt sitten tulevaisuudessa?

Mikä onkaan tuo Saksaa huolestuttava katastrofi? Jotain se on kuten Yhdysvalloissa. Ei ainakaan tuo povattu kolmas maailmansota.
Joten jostain ennakoidusta tapahtumasta on kyse, ei mistään yllättävästä, kaikista vähiten sodasta. Nyt on Saksa varautumassa siihen enkä yllättyisi että muutkin maat tekevät pian samoin.

PS. Ja sitten kaikkien salaliittoteorioiden äiti. Meille tuntematon, pimeiden voimien valta, tuo meille näkymätön maailman hallitus astuu esille ja ottaa vallan, globaalisesti. Ovat kuulema noita varakkaita  vale juutalaisia ja heidän pankkiirit, puhutaan jopa Natzeista. Nuo Askenasi-Khazaria juutalaiset joissa on alkuperäisten juutalaisten perimää yhtä paljon kuin hevosessa lehmän perimää.

Kun katsotaan meidän EU:n alkutaipaleita, miten se itse asiassa syntyi ns. Rooman sopimuksen kautta niin totuus on että sen keskeinen pyrkimys kirjattiin jo 1930 luvulla Natzi vallan alla. Sen keskeiset Saksalaiset henkilöt jatkoivat sitten Nürnbergin juttujen jälkeen sopimuksen / suunnitelman hiomista ja sen toteuttamista - joka sitten toteutettiin ja meillä on tämä EU ja sen byrokratia jonka alkuohjeet luotiin 1930 luvulla ja toteutettiin vallatuilla alueilla kuten Ranskassa.
Mutta se siitä, sen on oma juttunsa.

maanantai 22. elokuuta 2016

Ministerimme Orpo urpoilee... ja moni muu, myös EU:ssa

Kun luin tuon Helsingin Sanominen jutun niin ei voi kuin nikotella. 

Valtiovarainministeri Petteri Orpo puhui maanantaina
suurlähettiläspäivillä Helsingissä. Kuva: HS
Paljon jossittelua ministerimme taholta. 
Mitä Turkin Eurooppalaisuuteen tulee niin sitten Pohjois-Afrikan maat mukaan Eurooppaan. Niin ja Armenia, Georgia jne.

Se että Turkilla on pieni ala alueestaan ns. Euroopan puolella ei tee siitä Eurooppalaista, lisäksi se olisi ensimmäinen valtio joka olisi 100% islamilainen joka ei ole enää kaukana Sharia laista, on sallimassa lapsiavioliiton (koska Koraani sallii sen), harkitsee kuolemantuomion palauttamista, on kuta kuin 100% patriarkaalinen jossa nainen vaikenee ja toimii miehensä lapsen teko koneena jne.

Sitten tuodaan esille se että Turkki kuuluu NATO allianssiin. Kyllä se sen tekee, toistaiseksi. Yhdysvallat on jo siirtämässä ydinaseitaan maasta ja muutakin aseistusta koska on itse tyhjentämässä tukikohtansa. Seuraava siirto on sitten TUREXIT - eli Turkin ero NATOsta, ei niin että Turkki olisi siinä aloitteellinen - tai - itse asiassa on jo ollut kun sulki Jenkkien tukikohdan ja sähköt sinne jossa nuo ydinpommit ovat / olivat.

Tuo viisumivapaus toisi suuremman invaasion Eurooppaan mitä nuo nk. pakolaiset voivat toteuttaa kun nuo Turkin liberaalit, sekä nyt vainotut Gülenistit pakkaavat kapsäkkinsä jättäen Ergoganin omaan Sulttaanikuntaansa, jota hän on toteuttamassa. 1% väestöstä olisi jo sen 80,000 henkilöä, perheineen.

Koska siitä ns. sotilasvallankaappauksesta ei ole puolueetonta  selvitystä, joka sulkisi pois Erdoganin osuuden sen toteuttajana niin ei pidä tulla ulos lausunnoilla jotka tukevat väittämää moisesta sotilasvallankaappaus yrityksestä. Vinkki Ministeri Orpolle ja Hallitukselle.

Ellei Suomen ministereillä ole pokkaa kyseenalaistaa tapahtuneen niin vaikenisivat sitten siitä. Ei ole mitään syytä ja aihetta palata siihen aiheeseen sillä se tukee Erdogania ja hänen Sulttaaniuttaan, mitä hän on tehnyt ja tulee tekemään.

"ORPON MUKAAN EU:n ja Turkin yhteistyössä täytyy edetä nyt maltilla". Yhteistyössä?
Turkki imee teollisuutta Euroopalta, työpaikkoja Euroopasta, vääristelee yritysten välistä toimintaa omilla jutuillaan jotka eivät ole tästä maailmasta. En millään löydä muistini sopukoista mitään, en edes pienintä intuitiota jostain "yhteistyöstä", päin vastoin.

Normaali "turkkilainen" kuritus nuhteeseen
Google haku "turkish execution methods"
Turkkilainen kulttuuri, jolla toki on uskomattoman pitkät perinteet perustuen uskontoonsa, omaan tulkintaansa Islamilaisuudessa on jotain josta ei voi puhua samana päivänä, ei edes vuotena Eurooppalaiseen verrattuna.
He eivät arvosta muita kansoja ja niiden uskontoja, elleivät ole islamilaisia, siis ihmisiä.
He valehtelevat päin naamaa, hymyillen, onnellisina siitä mitä voivat tehdä myös "euroopplaisille" vääräuskoisille.
Ja kun tilanne sen sallii sama hymy ja onnellisuus kasvoillaan seuraavat vääräoppisen kuolemaa. Joten ISIS ei ole heille sellainen "kauhun juttu" jota eivät ymmärrä.

Tuo valtio on hyvin primitiivinen koska sen kansa on sitä. Maa on hyvin patriarkaalinen (jossa vanhat miehet ovat hallitsevassa asemassa sekä uskonoppineet unohtamatta kyläneuvostoja) perustuen moneen ikiaikaiseen perinteen tukipilariin, eikä vähiten koraanin suusanalliseen perinteeseen, tulkintaan. Harva osaa sen verran arabiaa että voivat lukea kyseistä kirjaa. Hyvä on, myönnetään että onhan se käännetty myös muille kielille. Minullakin on siitä suomenkielinen versio.

Lähtökohtaisesti joka / kuka poikkeaa siitä kaikesta joka on heille pyhää ja arvollista ei ole arvollinen elämään ja perheen, kuten kylän kunnia vaatii rikkojan surmaamisen. Veli tappaa sisarensa, tai isä oman lapsensa ja sitä rataa.

Sitä eivät mitkään EU neuvottelijat muuksi voi muuttaa, ei edes meidän Olli Rehn (hävettää että meillä on noin tyhmiä henkilöitä vallan kamarreissa) eivätkä Ankaran ja Istanbulin poliitikot, niiden liberaalit voi sille mitään, eivätkä niiden kulttuuri ihmiset, eivät mitkään voimat.

Näkisin että muutosta pääsee tapahtumaan vasta noin kahden sukupolven jälkeen mikäli maa voisi vapaasti kehittyä liberaalisesti, tasa-arvoisesti ja että kaikilla olisi mahdollisuus kunnon koulutukseen ja tietoon muualta maailmasta ilman sensuuria. Siis noin sadan vuoden kuluttua.

Uskoisin tuon edellä sanomani mukaan, kun Turkissa elää noin 80% kansasta, jopa enemmän primitiivisesti, joille em. on itsestään selvyys ilman häpeää ja katumusta niin mikään ei muutu, ei edes sadassa vuodessa.
Se tulee myös esille AKP (Adalet ve Kalkınma Partisi) puolueen kannatuksessa, vanhat perinteet ja tavat jatkavat voimallisesti kuin kiveen hakattu merkki ja muun muassa Erdogan osaa ja kykenee vetoamaan tuohon osaan kansasta, ja on onnistunut siinä.
Omissa palatseissaan hän elää vaimonsa, perheensä kanssa aivan toisenlaista elämää mihin tuo tyhmä kansa uskoo.

Maan populaatio on noin 80 miljoonaa, se on aika monta ongelmallista henkilöä Euroopan Yhteisöön kuuluvaksi - etenkin kun liikkuvat ilman viisumia.


tiistai 16. elokuuta 2016

Kaikki on suhteellista....

Olen jo joitakin vuosia tuumaillut kaivinkoneen hankintaa sen edellisen traktorikaivurin jälkeen.

Nyt olisi yksi (antiikkinen) josta olen kiinnostunut - varmaankin romu - voi olla että ei ole. 
Kuvan mukaan, Liebherr 921, vuodelta menneisyydestä,
93 heppaa ja 18.4 tonnia

Tämä Ukko tarttee kaivinkoneen päästäkseen tonttuilemaan tontilleen, jo vuosia.

Pyöräalustainen olisi mukava - mutta 90% tehtävistä tarttee ne telat alleen, etenkin mätästykseen ja metsäojan kaivuuseen.

Itselläni on hieman kokemusta noista vehkeistä muutaman kymmenen vuoden ajalta - silloin tällöin. Aikoinaan oli omakin alan yritys ja kellossani on tuhansia, tuhansia tunteja. En ole koskaan niitä laskenut.
1000 h/24h= n. 41 päivää, reilut kuukausi/ puolet siitä eli 12 tuntia monesti aikoinaan normaali päivä olisi 42 päivää, reilut kuukausi siis. Ja minulla on kokemusta em. mukaan vuosien verran, eri vuosi kymmeniltä. Välillä tein muutakin - luonnollisesti.

Suosittelen yhtä videota noin 8 vuoden takaa.... oli hauska juttu... 
siirryin suoraan 35 tonnin kaivurista tonnin koneeseen :D

Kun kerroin eukolleni matka aikeistani Kuopioon hän oletti että mennään IKEAan - ilahtui siitä ihan mahottomasti. Oli monesti puhunut siitä.

Kun sitten kerroin miksi sinne menisimme ja minne takemmin - katsomaan sitä konetta johon olin tykästynyt hän suorastaan nylki minut elävänä iltakävelyllämme - ja senkin jälkeen jatkoi samaa.

Kaikki on suhteellista, kuten hinta joka siitä pyydetään, kolmella kuhalla: normaali kynsikauha, ojakauha ja yksi "kantojen" irrottamiseen. Ja kone on 18.4 tonninen.

Mutta kuten on - sen näkee kun koneen näkee ja kokeilee.... näkee ja TUNTEE sen mekaniikan ja toimivuuden, näkee letkut, sylinterien ym. tiivisteet jne.

PS. Olemme myymässä kiinteistöämme lähi aikoina kuten se on päätetty sairastumiseni jälkeen.
Kunhan saan vihdoin ja viimein sen "lammen" ym. kaivetuksi hinta nousee monin kertaisesti siihen nähden mitä siitä koneesta maksaisin.

Ja samalla pääsen vihdoin ja viimein aloittamaan "oman Golf kentän" rakentamisen - ja kunnon "drive" ei kohtaa estettä kun sille tontille riittää pituutta noin 1000 metriä, muistini mukaan.
Joten - noin 2+ hehtaarin tontille, pitkä ja kapea mahtuu täysimittainen Golf kenttä ja sen tekoon - tuo ropuskainen Liebherr 921 tekee sen työn mitä tarvitaan... ja sitten ne muut "koneet" ym......

Ajatelkaa kiinteistön myynti ilmoitusta, oma lampi (uima-allas), savusauna, kiinteistö 2/3 osaa täysin uusi sokkelista ja anturasta lähtien, ja oma 18 reiän Golf kenttä?

PSS: Tarjouksia otetaan vastaan - ellei ostoon niin sitten rahoitukseen jolloin yhdelle reuna-alueelle, OK kahdelle tulisi "loma mökit" pelaajille. Ja kentän keskelle iso lampi uimiselle, toinen tontille.

Lopuksi: Käytetty, hyvin hyvin käytetty "Rototilt" eli kääntyvä kauha maksaa jo sen romu versiossa noin kymppitonnin, eli enemmän mitä tuosta koko kaivurista pyydetään.