lauantai 26. joulukuuta 2015

Inhimillinen tekijä ohjelma?

Inhimillinen tekijä, YLE 1 ohjelma. Olin jo hakemassa toista kanavaa, ei mitään katsottavaa joten takaisin ykköselle.
Mikä juttu, kuka kertoo surkeuttaan - inhoan koko ohjelmaa.

Ja ketä siellä olikaan? Vappu ja Ilkka Taipale ja paras dokumentti ohjelma mitä olen nähnyt aikoihin!
Suosittelen, tulee varmasti YLE Areena sivulle - katsokaa se ja ihmetelkää sitä että YLE yleensä voi tuottaa jotain katsomisen arvoista!

Katsottuani sen arvostin kumpaakin entistä enemmän ja Vapusta sain uutta tietoa, jotain joka oli minulle uutta.

Se työ mitä ovat tehneet jo vuosia saa mykistymään, etenkin kun siitä ei olla missään määrin uutisoitu.
Kaiken maailman reality ohjelmat ja sen sellaiset vain tyhmentävät, tylsistyttävät katsojat aivan vääränlaiseen todellisuuteen.
Vappu ja Ilkka Taipale kaltaiset ihmiset ja heidän edelleen jatkuva työ olisi jotain rikastuttavaa jota ennen kaikkea YLE tulisi tuoda esille, myös uutisissa eikä aina toistaa mitä maailman uutistoimistot suoltavat ulos - eli kopioida samaa mitä kaupalliset kanavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti