maanantai 18. toukokuuta 2015

Työterveyshuolto?

Tuli taas uutisissa tuo Työterveyshuolto kun nyt lähdetään tehotarkastamaan etenkin niitä joilla on vain YKSI palkattu henkilö palkkalistoilla. Se kirvoitti alla olevan kirjoituksen - ihan vain itselleni - yksi satojen joukkoon mutta nyt ajattelin että voisin sen julkaista. Joten alla se sitten - joten kuten pitkä juttu: 
Työterveyshuolto?
Nyt joku virasto - jota en muista panostaa uuden ryhmän perustamiseen tarkastuksiin, niihin joiden palveluksessa on neljä tai vähemmän henkilöä. Erityinen kohde ovat ne yritykset joilla on vain yksi työntekijä.
En tiedä mitä se lopulta maksaa työnantajalle tuo Työterveydenhuolto per työn tekijä, mutta halpaa se ei ole.
Sen tiedän kun sopimus tehdään taho joka solmii sen lähettää tarkastajansa arvioimaan työntekijän työympäristön ”turvallisuuden” ja kaiken siihen liittyvän selvittämiseksi. Luettelo on pitkä sosiaalisista tiloista, työturvallisuudesta ja sen ennakoimisesta jne. - Alan voimaan jo nyt pahoin.
Ja sanomattakin on selvää että se maksaa, ja maksaa paljon etenkin yhden tai neljän henkilön yrityksille.
Kun yrittäjä sitten palkkaa - otetaan mietintä hetki.
Siis, ei yrittäjä vaan minä, mikäli minä ja vaimoni palkkaamme henkilön töihin, jota olemme jo muutaman vuoden ajan ajatelleet, jopa kaksi tai ehkä kolme niin ohrasesti kävisi. Oltaisiin jo varmaan ulosotossa ja sen myötä sosiaalituen asiakkaita.
Töitä olisi, vakuutukset, verot ym. maksettaisiin, duunari saisi palkkansa ja lomansa jne. mikäli olisi töissä ja tekisi työnsä - kaikki hyvin.
Työntekijän valinta olisi se suurin ongelma koska en saisi mitään tietoja hänen ”menneisyydestä” kuten akuuteista tai vaihtuvista sairauksista. Etenkin jos hän on ollut pitkäaikainen työtön ja työsuhteet lyhyet. Ei sellaista voisi kerta kaikkiaan palkata! Jo pelkkä ajatus saa minussa pakokauhun esille.
Henkilö tulisi töihin ja viikon kuluttua tai aiemmin hän ottaisi sairauslomaa - työt jäisivät tekemättä. Mistä toinen tilalle?
Palkkaan kaksi varmuuden vuoksi ja kumpikin ”sairastuu”? Mitä teen - en voi irtisanoa ketään ja maksut on maksettava, vakuutukset jne. Ennen sitä työterveyden aloituskustannukset ja jatkon jne.
Rahaa olisi mennyt ja menee edelleen ja paljon muita kuluja mutta ei mitään tuottoa! Potkuja ei voi niin vain antaa, etenkin jos syynä on ”sairausloma”. Siis ryyppyputki päällä.
Ja mitä voisin tarjota työttömälle?
Metsätöitä, raivausta, puun hakkaamista polttopuuksi, myös koneilla, puutarhatöitä, istutusta ja maan muokkausta, sen sadon korjuuta jne. Töitä vuosikierron mukaan kuten rengit kartanoissa ennen vanhaan.
Sisähommina rakennusten korjaamista, uuden rakentamista ja sitten puupajassani eri tuotteiden esivalmistamista kuten sahaamista ja höyläystä jne. Ja kun oppii niin sitten kokoamista, sorvausta ja muita puusepän töitä.
Sopivin asetelma meille olisi palkata kaksi henkilöä sillä monet työt luonnistuvat paremmin kahdelta kuin yhdeltä yksin.
Voisin hyvinkin saada kyliltä sopivat tekijät mutta ei kiitos. Konkurssi siitä tulisi, etenkin kun väistämättä monelle tulee niitä ”krapula päiviä”.
Olen palkannut ”sen kaltaisia” jo vuosia vuosia sitten maanrakennus yritykseni palvelukseen - joten kokemusta on, olen hakenut heidät töihin, antanut jopa ruuan, alueella jossa toimin oli vain toinen minun lisäksi vain yksi joka sitä samaa teki.
Saivat palkan, vastuut maksettiin mutta ei silloin ollut mitään tuollaista Työterveyden juttuja ja muita valtion mytologisia Moolok ahmatteja keräämässä rahaa olemattomasta, toki pienemmässä mittakaavassa. Ja kun sitä mitä halutaan ei ole se tapetaan, vain periaatteesta. Virkamiehet pitävät siitä huolen vaikka tietävät tekevänsä lain vastaisesti.
Kuka sitä kehtaa ja jaksaa edes valittaa, tai on varaa valittaa ilman lakihenkilöä.
Jos he palkatut sairastuivat silloin, he menivät sairaalaan ja se oli siinä. Meillä oli toimiva järjestelmä ilman mitään Työterveydenhuoltoa. Todella isoilla firmoilla taisi olla oma terveysasemansa.
Kertoivat sitten minulle milloin voivat tulla takaisin töihin - lapion varteen tai purkuhommiin, tai mitä kulloinkin oli. Ja kaikki olivat tyytyväisiä. Ei siellä tarkastajia ollut jostain virastosta pyörimässä ja katsomassa miten ukot pärjäävät ojan pohjalla tai purkutyömaalla, onko siellä työturvallisuus kunnossa, missä WC ja suihku, pukuhuoneet jne.
Ja ennen kaikkea tutkimassa miten stressaavaa työ on. Sekin liittyy työterveyteen ja sen kustannuksiin. En tiedä.
Palataan tähän päivään
Minulla todella olisi töitä ainakin parille henkilölle, täällä jossa asun. Aloitin jo pari, kolme vuotta sitten asian eteenpäin viemisen - uudelleen vuosi sitten kunnan kanssa erään ajatuksen kehittämiseksi että voisin palkata / tarjota töitä nk. kehitysvammaisille. Aivan sopivia siihen mitä olen ajatellut, 6-12 henkilöä. Olin jopa valmis aloittamaan kaupanteon erään entisen leipomon ostamisesta - mutta sitten.
Mutta sitten? Niin mitä sitten?
Hyvin pienen, lyhyen asiaan perehtymisen kautta totesin että ei ikinä, ei kuuna päivänä ainakaan mitään muutaman sadan neliön hallia eikä koneita. Se olisi ollut itsemurha. Syynä ei ollut hallin hinta.
Samalla ymmärsin etten palkkaa ketään edes nykyiseen elämämme ympyröihin vaikka töitä olisi. Joten lähi ”Kirkonkylämme” työttömät kehitysvammaiset, ne lievimmät ovat edelleenkin työttöminä ja tylsistyvät ja kuolevat piakkoin pois. Voitto veronmaksajille ja Kunnalle pienentyneinä kuluina. Voidaan rakentaa lisä kilometrejä ”kuntopolkuja”.
Kiitos nykyiselle lainsäädännölle. Se ei todellakaan kannusta palkkaamaan työttömiä, kaikista vähinten nk. kehitysvammaisia ja sosiaalisesti ongelmaisia, päin vastoin.
Ja nyt ne jotka palkkaavat yhden tai kaksi, tai neljä henkilöä saavat tarkastajat kotiinsa katsomaan onko työterveydenhoito kunnossa.
Ja uskokaa minua, se ei ole jokin paperi joka vain allekirjoitetaan. Ennen kuin se paperi allekirjoitetaan niin ennen sitä tulee tarkastaja katsomaan työntekijän työympäristön turvallisuus, ja kaikki siihen liittyvä, kuten sosiaaliset tilat jne.
Vanhus jolla on rahaa palkkaisi avustajan tekemään ruokaa, siivoamaan, ulkoiluttamaan, käymään kaupassa, auttamaan peseytymisessä jne.
Työterveysjutut pitää heti hoitaa kuntoon ja tarkastaja tulee katsomaan onko avustajan työympäristö turvallinen, entä matka lähikauppaan, entä sosiaaliset tilat? Voidaanko kaapin päällykset ja piironkien aluset siivota ilman tapaturma vaaraa?
Ja edellä mainitussa tapauksessa katsotaan ettei hän joudu tekemään mitään laitonta kuten esimerkiksi antamaan lääkkeitä. Siihen vaaditaan terveyden alan koulutus jota kotiavustajalla tuskin on.
Ja millä meikäläinen sen palkollisen kulut maksaa?
Yksi työntekijä tuottaa tietyssä työssä juuri ja juuri sen mitä se meille maksaa - tuotto olematon, mutta saa tietyt työt tehdyksi joita emme itse oikein kykene tekemään. Plus miinus nolla.
Toisissa tehtävissä syntyy sitten sitä nk. voittoa joka tuo meille palkkaa ja kompensoi sitä toista työtä josta ei sitten ole sitä ns. tuottoa ja kattaa muut kulut. 
Joten, me emme palkkaa ketään. Kun on tarve me ostamme tietyt palvelut ympäristöstä ja se siinä. En epäile alkuunkaan että olisin yksin tällaisten juttujen kanssa.
Joten laajemmassa mittakaavassa, Suomen alueella kymmeniä, kymmeniä tuhansia jää ilman töitä ja veronmaksajat maksavat heidän pienet, olemattomat avustukset elämäänsä.
Ja tähän ei edes Sipilän ”prosessi kaavio” tule tekemään muutosta - he eivät edes tiedä tällaisen maailman olemassa oloa.
Parasta olisi että Suomi myytäisiin jollekin pääomasijoittajalle - mutta epäilen että kelpaako enää. He ainakin tietävät että työttömien työllistäminen tulee halvemmaksi kuin elättäminen - eikä työllistäjiä siitä rangaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti