perjantai 9. tammikuuta 2015

SCF-Huolto ongelma

SCF-Huolto ongelma, no, sitä ei vielä ole, paitsi päässäni.

Kävi niin että vielä takuu aikainen Huawei B593 (4G-modeemi) on ryhtynyt elämään omaa elämää. Se on ryhtynyt ottamaan nokosia silloin tällöin, yhä useammin.
Ainoa asia joka sen herättää on sen sammuttaminen ja käynnistys. Todella harmillista. Yleensä se alkaa että kaapeli yhteys lopettaa toiminnan ja Wi-Fi toimii kunnes sekin lakkaa ja laite vilkuttaa punaista. Kännykällä nettiyhteys toimii.

Soitin Tele.fi palveluun josta se on lähtöisin ja pyysin lähettämään uuden ja saavat sitten paluu postissa nykyisen takaisin. Niin se on toiminut aikaisemmin kun heidän laitteet ovat hajonneet, vaan ei enää.

Se pitää toimittaa SCF-Huoltoon. Siis mitä? Vieläkö Sonera käyttää sitä? Kyllä käyttää! Joten nyt alkoi verenpaine kohoamaan. Tiedän jo miten siinä tulee käymään. Laite tulee takaisin, käyttäjän aiheuttama ja lasku vaivasta!

Toisaalta, sellainen kestää ja kestää ja tämä sentään vielä toimii kunhan ei nukahda. Nyt jää sitten nähtäväksi saanko Mikkelistä varalaitteen.
Kun soitin Mikkelin liikkeeseen puhelu ohjautui johonkin Call Centeriin jossa sanottiin että heillä on aina netti tikkuja tarjottavaksi, että kyllä se onnistuu.

Kun selitin tytölle että ei toimi kun Sonera on sen todennut ja asensi katolle suuntaavan antennin. Ai minkä? Selitin asian. Mikkelistä saan tietoa kun menen sinne henkilökohtaisesti, ellen ota heihin yhteyttä netin kautta.

Niin, se Tele.fi palvelu. Kaverilla oli minulle ratkaisu, nopea ratkaisu tilanteeseeni. Hän ehdotti että ostan uuden ja hän voi postittaa sen heti minulle!
Hei, nykyisessä on vielä takuu voimassa!

PS. Olen jo kirjoittanut tänne tuosta SCF-Huolto yrityksestä ja iPhone 4 puhelimestani. Hakemalla löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti