keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pientä päivitystä 3

Alla ei nyt ole kuin yksi valokuva, toki niitä on lukuisia tulevaa videota varten.

Aloitetaan sillä.
Uutta anturaa uudelle laajennukselle
Ja jatketaan vanhalla muutaman vuoden takaa



Se oli silloin kun pajani rakensin, kuusi vuotta sitten - niillä rahoilla joita oli ja liian monta "short cut" tuli tehdyksi. Mm. katon aluskate ihan väärin päin - tarkoituksella - kun ajattelin että korjaan sen sitten myöhemmin.
Nyt tulee sen katon alle 20 cm villa puhallus vuoden lopulla. Säästää lämmitys kuluissa.
PS. Kaikki puut omasta metsästä naapurin kenttäsahan kautta lankuiksi ja laudoiksi.

Mitä ylimpään kuvaan tulee niin siitä se alkaa - tämä seuraava laajennus.
Talveksi "sääsuoja" - josta teen sitten lämpimän tilan. Siitä tulee sitten oma video kokonaisuus "Time Lapse" ym kuvilla, miten sen teen yksin etenkin kun tuo oikea käsi ei nyt kykene nostamaan ylös edes tyttäreni tytärtä joka ei ole kuin himpun vaille 2 vuotta.

Minun piti tehdä se neljä vuotta sitten, ja sitten seuraavana vuotena, sitten seuraavana vuotena - nyt  sen sitten teen! Ainakin anturan, sen valun kun ostin betonit ja se on nyt käytettävä tänä vuonna - parasta ennen kun on, ennen vuoden vaihdetta. Ja sitten harkon muuraus ja uusi valu päälle raudoituksella.

1 kommentti:

  1. Toivotaan, jotta kätesi ei kiukkuile kauaa ja saa laajennusosan rakennettua.

    VastaaPoista