maanantai 5. toukokuuta 2014

Kirkasta juotavaa

Aluksi tietokone juttuja
Tein pienen videon pajassani ja siirsin sen tälle koneelle. Ei valittamista sillä se meni nopeamin putkeen kuin huotoon menneessä koneessa.
Aloin sitten editoimaan sitä käyttäen iMovie phjelmaa - ja se ei sitten onnistunut alkuunkaan.

Ohjelma kaatui kaksi kertaa, ja kun toimi kaikki oli hidasta, tuskallisen hidasta ja lämmöt nousivat lyhyessä ajassa 95 asteeseen. Joten en nyt editoi videoita.

Piti lähteä tänään Mikkeliin. Kun olin yhdessä liikkeessä sain tekstiviestin - tietokone on mennyt huoltoon.
Sitten Mikkelin Gigantista soitettiin ja kyseltiin voidaanko tehdä sitä ja tuota joka voi kadottaa kovalevyllä olevat tiedot. Sanoin siitä vain, minulla on kaikki tallessa, kotona.

Sitten olin Lidle liikkeen kasalla kun soitti uudelleen - oli tarve tunnuksille jolla kirjautua Apple tilille. Sanoin missä olen ja siellä noin 10 min kuluttua. Siellä sitten kirjauduin Apple tilille ja kone alkoi vastaanottamaan uutta käyttistä.
Se on tarkistus juttu ennen kuin one lähtee huoltoon - olin jo tehnyt aiemmin eikä mikään muuttunut. Onneksi olin Mikkelisä joten ei ollut syytä ontaa Apple tilini tunnukset - siellä on myös tuo luottokortin käyttöoikeus.
Ja oli muitakin juttuja se siitä.

Ja tähän väliin se että en näköjään ole asentanut tälle koneelle VOIKKO oikolukuohjelmaa. Yritän oikolukea tämän pahimpien typojen varalta.

Ja sitten siitä kirkasta juotavaa
Katsottiin eilen Strömsö ohjelmaa jossa mm. valutettiin koivun mahlaa. Ja tänään sitten menin kahdella 0.5 l pullolla, porakoneella ja mehupilleillä metsään.
Muutamassa tunnissa oli sitten kumpikin pullo täynnä - ja otimme lasilliset. Eukko sanoi että maistuu vedelle, jossa on outo, ei paha jälkimaku. Ei pahaa ainakaan maultaan - sokeri ei tullut esille.

Huomenna katsotaan pullovarastoamme ja useampi koiva tulee saamaan noin 5 mm reiän itseensä. Ne kolme koivua jotka tulen kaatamaan saa useamman reiän. Se mitä ei juoda pakastetaan.
Googlatkaa koivun mahla ja näette mitä kaikkea siinä "vedessä" on :)

Että tällaista nyt ja ilman valokuvia tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti