sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lorvimista bloggailussa?

Tuli palautetta että mitä täällä tapahtuu kun päivityksiä ei ole tullut bittimaailmaan.

Tänä aamuna oli aikainen herätys, puoli seitsemän - ja sunnuntai. Piti ehtiä kahdeksaksi Juvalle, ABC:n pihalle hakemaan lampaan takakoipi - savustettuna. Vein sen samaan paikkaan reilut viikko sitten ja moni muukin toimitti omia lihojaan savustajalle. Koiven, eli viulun paino taisi olla 3.8 kg.

Tänään hän ne sitten palautti ja hakijoita oli jonoksi asti. Lammasta näkyi olleen kuten hirveä.
Savustus maksoi 16 euroa ja kun poistin luun ym. sitä oli noin 1.2 kg roskiin vietäväksi.

Olin sitten kotona niin nopea leikkelemään sen että unohdin ottaa valokuvan.
Samalla totesin että pussituksen alipaine kone - joskus LIDL liikkeestä ostettu ei korjauksen jälkeen enää toiminut. Pumppu, yksikertainen muovi juttu ei enää kyennyt imemään vaikka sen rasvasin. Se tietää että viimeistään loppukesänä pitää ostaa uusi. Että saa tyhjiöpakatuksi mitä pitää.

Metsätyöt saavat jäädä harvemmin toteutettavaksi kun olkapää alkoi reistailemaan - ja mielessä oli jo että joutuuko tässä vielä hakemaan kortisonipiikin. Ei tarvitse. Työt jatkuvat ensi viikolla rauhallisempaan tahtiin.

Lumista ei ole ollut tietoa aikoihin mutta routa ei ole siirtynyt historiaan. Alkoi sitten hieman sulamaan ja maanpintaa nousi vettä. Ja tänään sitä on sitten tullut taivaalta. Viikkoon ei pakkasia ole luvattu joten kait se vihreys sitten kohtapuoliin tulee esille.

Ja Pääsiäisen jälkeen, kun routa häviää alkaa sitten maan muokkausta ja kasvihuoneen kunnon tarkistusta. Taidan vuokrata jyrsimen - ja käytän voimani muuhun kuin lapio - talikko hommiin.
Englannista ostamamme eri tomaattien siemenet tekevät kovasti tuloaan ja ulos ne menevät varmaan Toukokuun lopulla.

Viki koiramme turvallinen paikka

Muutoin voidaan "paksusti" ja odotellaan kevään tuomaa kuntoutusta - kuten kuvasta näkyy

Päivityksiä myös toisessa Blogissani: Kurren Puupaja - toki harvemmin. Siellä jutut mitä sillä rintamalla tapahtuu.


2 kommenttia:

  1. Aina ei ennätä juoksuttamaan sormia näppäimistöllä.
    Ahkeria kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se muuten on - eikä aina ole juttua väännettäväksi kun päivät tavallaan toistavat itseään ;)

      Poista