torstai 19. syyskuuta 2013

Lautoja seinään ja maalia päälle

Eilen oli muita töitä ja sitten olikin ruoka ja kun liikaa söin pienet torkut. Vasta seitsemän aikaan aloin virkoamaan kun sain iltateen.

Tänään sitten oli vuorossa se puupajani pääty että saan paremman sääsuojan ennen talvea ja syksyn sateita.
Melkein valmis
Sain päädyn melkein valmiiksi - mutta kun ne "voimat" sitten loppuivat - etenkin vasarakädestä. Olisin voinut käynnistää kompuran ja ottaa Senco naulaimen - mutta mitä moista vaivaa kun nauloja ei olisi ollut riittämiin enkä viitsinyt ostaa uutta satsia - 2500 kpl. Joten käytin vasaraa - ja se tuntuu nyt kädessä.
Päätin sitten kuitenkin naulata vielä yhden laudan ja kuinka olla, onnistuin lyömään heti peukaloon ja senkka siitä tuli.

Masokismi iski päälle

Olin jo vaihtamassa vapaalle - eli työvaatteet pois kun päätin että ei helkkari. Jos tulee sade niin kuivat laudat kastuvat. Huomenna en ehdi enkä sunnuntaina pensselöimään joten päätin tehdä sen tänään.
Viimeiset vedot alkoivat sitten olemaan melkoista epäsäännöllistä sutimista.
Ensi viikolla teen sitten loput.

Eukko katseli vielä mitä puutarhastamme tulee....
Eksoottisia herkkuja
Yllä minivesimeloni, niitä tuli suorastaan 3 kpl ja ensimmäisen viinirypälesadon terttu - muitakin on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti