perjantai 1. maaliskuuta 2013

iPhone 4 32 GB Puhelimeni oli menossa lekan alle

Minulla on iPhone 4 alla olevan kuvan mukaisesti, jonka ostin aikoinaan kytkyllä. Se on jo ollut vapaata riista muutaman kuukauden.
Tiedot puhelimesta, klikkaa suuremmaksi
Siinä puhelimessa on vikoja ja suurin syy halulleni laittaa se kiven päälle, ja ottaa sitten iso lekani ja sitten lyödä se lättänäksi, kunnes tuli parempi ajatus!
Ruuvaan sen kiinni puusorviini tavalla tai toisella ja otan pois menevän taltan ja alan ohentamaan sitä! Ja kaikki videoidaan ja tietenkin YouTubeen! Saatesanoilla Apple yhteisölle - omppu firma ei niistä välitä, eli valmistaja.

Se on muutoin ihan mukava pikkurainen puhelin ja toimii kaikin puolin kuten pitää, - "no", eli ei valituksia minulta, paitsi että se ei ole mikään PUHELIN; meidän syrjäseudulla. 
Olemme, minä ja puhelin liian kaukana lähimmästä linkkitornista (Sonera). Minulla on hädin tuskin mitään yhteyttä kun kaikilla muilla on 3G ja miltei täydet palkit! Eikä kukaan valita että kuuluvuudessa olisi ongelmia - itse käytän vanhaa Nokian N91 kun haluan puhua häiriöittä ja ilman katkeamista. Numero osoitekirjassa tai pyydän soittamaan siihen.
Se vanha Nokialaiseni toimii loistavasti ellei huomioi sitä että kaikki numero näppäimet eivät enää toimi eikä aina sen avausmekanismi - liukuva läpyskä.

Minun iPhone palkit minimissä tai sitten vain "Ei verkkoa tai Etsii verkkoa". Se on City puhelin eikä kuulu tänne maalle.
On minullakin täydet palkit ja kuuluu hyvin kaikkiin suuntiin kun olen esimerkiksi Mikkelin tai Juvan keskustassa. Mutta kun en asu niissä vaan maalla, metsän sisällä!

Eukko sitten sanoi että yritä myydä se pois. Joten,  aloin katselemaan millä hinnalla sitä myydään. Sellaiset 250 ja euroissa! 
Kun tänään katselin uutta puhelinta Mikkelin Sonera kaupassa myyjä sanoi laittavansa - jos itse myisi sen lähemmäs € 300.

Joten - nyt taitaa jäädä se leka tai sorvi juttu..... vaikka mieli tekisi tehdä niin....

Siinä on vikoja - jo heti uutena - Applen mukaan valmistusvirhe. "Omakuva" kameran linssin reiästä pieni halkeama alalasissa. SCF huolto sanoi että olen sen itse aiheuttanut - pari viikkoa oston jälkeen, jolloin sen vasta huomasin. Eli se oli mitä todennäköisemmin jo silloin kun sen sain. Sonera tyrmäsi valitukseni ja Apple sanoi että eivät voi mitään.

Takapinta tuli uusittua kun siellä oleva kameran lasi myös halkesi. iTapsa hoiti sen ja tilalle tuli nahkainen kansi, eli pinnassa nahkaa ja kuvat ovat taas OK.

Sitten pinta lasiin tuli pieni halkeama. Vasen alakulma, ylös noin 2 cm ja vaakatasossa noin 1.5 cm. Ei vaikuta toimintaan mitenkään - ja sitä tuskin huomaa. Muita kolhuja ja vikoja ei ole sen suuremmin, paljaalla silmällä katsottuna.

Joten, jos kiinnostaa niin tarjouksia meiliini: kurre.stenback@gmail.com tai soita 040-7053588

Tämä EI ole iPhone4 8 GB, eikä 16 GB vaan 32 GB muistilla jolla voi esim. videoida jatkuvasti melkoisen määrän juttuja  jne. Se on alkujaan jo hieman kalliimpi paketti.

PS. Tilalle tulee sitten Samsung tai NOKIA. Joka tapauksessa sellainen että se toimii täällä kuten puhelin tulee toimia.




1 kommentti:

  1. Laiton uuden viestin tähän, kuvat nykyisestä ja eräästä vanhuksesta. Siis seuraavan tämän jälkeen.

    VastaaPoista