maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hikinen päivä ja sata kilsaa ajelua

Aloitin aamun käymällä Mikkelissä koska en uskonut saavani Juvalta tarvitsemaani viemäröinti juttua kodarin altaaseen. K-Rauta Mikkelin varastossa olikin sitten yksi - ja ainoa ja nyt se on sitten asennettu paikalle.
Samalla sain valmiiksi muutoinkin viemäröinnin ja se on testattu ja toimii.

Sitten oli veden saaminen sinne ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty - etenkin tällaiselle ukolle jolla on kokoa eikä taivu kuten Sveitsiläinen linkkari.

Ensin paineet pois ja sitten kuumaveden putki poikki, liitos siihen ja haarautuminen uudella 22 millin putkella, sitten jatko 15 mm putkelle.
Sen jälkeen kylmävesi ja kumpaankin 90 asteen mutkia ja silleen. Viimeiseksi asensin vesisuodattimen joka on jäänyt jo kaksi kertaa asentamatta, asensin koska nyt löytyi tarvittava liitos kappale.

Lattia odottaa valua ja tuubin verran moka juttua
Putkiliitoksessa hampun ympäri tulevaa tahnaa onnistuin ruittaamaan lattialle kun näköjään tuubi jäi polven alle :-(
Vesaisuodatin
Ja lopultakin sain veden suodattimen takaisin. Se oli poissa pari vuotta kun tuloputken veden lämpö kaivosta talvella oli liian matala, lähellä nollaa. Se teki sen että vesi jäätyi suodattimessa. Katotaan miten käy tulevana talvena.

Lottovoittoja rojulaatikosta
Siivosin laatikoitani ja yhdistin eri juttuja eri paikoista yhdeksi ja kaikkea tarpeellista löytyi. Edessä pesukoneen hana - jonka juuri ostin. Siinä olisi ollut valmis ORAS hana. No, kait minä löydän sille uuden paikan.
Kuvassa pain pieni osa kaikesta joita järjestelin, jotkut varsin kalliita kappaleita.

Ja sitten muihin aiheisiin

Oudot tomaatit
Tomaatteja tulee kasvihuoneessa ja ulkona.  Yksi yhteinen outo ominaisuus niillä on. Ne kasvaa ja pullistuu mutta vihreä väri ei muutu punaiseen suuntaan?!

Herneitä
Herneitä tulee - mutta ovat yli 2 viikkoa ajassa jäljessä esimerkiksi viime kesään verrattuna. Menee ainakin viikko ennen kuin niitä voi syödä, eli ovat riittävän kokoisia.
Sama koskee alla olevia härkäpapuja.

Kuva väärin päin mutta härkäpapuja kuitenkin
Myös muut pavut ovat yli 2 viikkoa myöhässä.
Omena omenapuussa
Koko puuhun saimme sentään 4 omenaa - eli joku pörriäinen tuli naapurin tontilla puuhumme, neljään kukintoon.
Jos omenia ei tule niin herukoita kyllä, punaisia, mustia ja valkoisia, myös vattuja ja marja-aroniaa unohtamatta Japanin Kvinttiä.








2 kommenttia:

  1. Teillä on ollut touhua, jos jonkinmoista.
    Puutarha kukoistaa. Harmaan kalpeat päivät eivät punastuta tomaattien poskia, mutta nuo viinimarjat ovat herkullisen punaisia.
    Ahkeria askareita ja rentouttavia hetkiä puutarhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tarina - touhua on ollut ja aina on jos monen moista.
      Tänään sain puuttuvat liittimet kodarin pesutasoon ja eukko oli onnellinen miltei kyyneliin asti ja sain kunnon rutistuksen :-)

      Joka päivä jotain valmistuu - aina sitä ei huomaa mutta sitten kun se todella on tapahtunut menee naama leveään virneeseen XD

      Poista