maanantai 14. toukokuuta 2012

Olipa hommaa!

Eilinen meni ulkotöissä, enkä tiedä kuinka monta kuormallista kottikärryllä kuskasin hiekkaa ja multaa - sitä vain oli paljon!

Ähelsin lapion kanssa saadakseni syksyllä tekemäni maakaapelin lopultakin maakaapeliksi, noin 30 metriä. Jouduin kaivamaan lapiolla tekemääni ränniä auki ja sitten oli sen peittäminen hiekalla ja lopulta mullalla.
Tänään sain ilmassa roikkuneen roikan pois, pajan kulmasta Grilliin, jossa on mm arkkupakastin. Niille roikille on muuta käyttöä kuten uuden kaivon vesipumpun moottorille. Sieltä tulee vedet kasteluun ja painepesuriin.

Asensin sen pumpun eilen ja yksi muovinen liitos oli talven aikana hajonnut, haljennut vaikka oli ollut sisätiloissa ja plus asteissa. Tänään sain uuden osan ja nyt sekin sitten toimii - pääsee esimerkiksi auton pesua harjoittamaan.

Eilen kaivoin ja rakensin myös eukolle kukkamaata ym. Vanhaa nurmikkoa leikkasin paloissa pois ja siirsin sopivaan paikkaan ja eukko istutti syksyllä ostettuja ruusuja, ennen sitä kuskasin taas multaa.

Olin sitten illalla jo sen verran "kipeä" - kolotti joka paikkaa etten inspiroitunut kirjoittamaan mitään.
Tämä päivä kului sitten myös "ulkotöissä", puutarhassa mm tyhjentäen uutta multaa kasvilaatikoihin. Ne on sitten vielä "myllättävä" ennen istutuksia.

Kuvia ei eilisestä tullut otetuksi - kun en tiedä mitä olisin kuvannut. Tänään otin muutaman takapihalta - jos sitä siksi voi sanoa. En kuuna päivänä ole niin paljoa korvasieniä nähnyt ja niin kookkaita. Suurin, josta alla kuva on lähemmäs 20 cm pidemmän sivun osalta ja korkeutta noin 10 cm.
Ja niitä on paljon hyvin pienellä alueella. Varmaan saisin 10 litran ämpärin täyteen.
Eukko vain ei ole niihin ihastunut eikä halua ryhtyä niitä ryöppäämään.

Kuvan laatu ei ole paras kun käsi heilahti HDR moodissa.

Huomenna pääsen varmaan tekemään ulkoseinää ja ikkunoiden vuorilaudoituksia - mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät tilalle tulee varmaan jotain muuta - vaikka kasvilaatikoiden ym kääntämistä.
Sitten on paljon muuta ja mieli tekisi käydä Mikkelissä vuokraamassa kone sitä varten. Mutta kokeillaan ensin talikolla kuten pari vuotta sitten päätin kun myin pois ostamani maajyrsimen.

Että tälleen tältä erää...

1 kommentti:

  1. Kevät ja piha-askareet ne yhteen soppii, vaikka kärräyksestä ja kuopsutuksesta kroppa voikin olla toista mieltä.
    Antoisaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista