lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lumet katosi ja työlista muuttui

Eilen kun kiersin tonttiamme, jota jatkuu ja jatkuu totesin miten hyvin lumet ovat lähteneet ja monet uudet puut ovat saaneet hyvän kasvualun, totesin että kohta se kevät alkaa todella.
Moni juttu on alkanut ruohon lisäksi kasvamaan.

Aamulla sitten kun katselin ulos ja kiertelin nyt vain puutarhaa totesin että sekin vähä mitä lunta oli on nyt historiaa. Vesikin oli imeytynyt maahan, eli kohta pääsee, ainakin eukko puutarha töihin.

Kuva notkelmasta noin 100 metrin päästä mökistä
Minulla on ollut aikeena kaivaa tuohon paikkaan kunnon lampi ja paikka jossa voisi uida. Se on sitten tulevaisuutta.
Siinä sitä vettä virtaa tekemäni tien alitse :-)

Aamun aloitin viimeistelläkseni uuden tilan vielä kesken olevan päädyn päästäkseni maalaamaan.
Sitten tuli puhelu, naapurista jossa vaihdettiin verhoja ja tilalle uudet tangot ja ne eivät sitten onnistuneet siitä vain - joten tarvittiin minua.

Se oli sitten tehdä 6 kpl ikkunan levyistä lautaa plus 10 cm tavalla että uusi tanko asettuu niin että verhot toimivat ja jo oleva rullaverho.

Sopivaa lautaa ei ollut kuivana joten hain sen kirkolta ja samalla jotain muuta pientä. Pätkin ne valmiiseen pituuteen. Pajassani höyläsin ne ensin ja sitten sahassa oikeaan leveyteen, jonka valitsin.
Kun se oli tehty, kulmien hionta ja pohjamaalaus - jossa päätin käyttää ruiskua.
Siitä tulikin sitten mieleen se miten harmillista se on kun maalaus on tehty - tuon ruiskun puhdistaminen nimittäin.
Huomenna sitten pintamaalaus, sekin ruiskulla. Tuki voisin vetää sen pensselillä - katsotaan sitten mihin ratkaisuun lopulta päädyn.

Joten loppujen lopuksi ne omat hommat jäivät siihen - oli miten oli - mukavalta tuntui ja huomasin samalla että höylän terät tulee kääntää - ellen ole sitä jo tehnyt. Jos olen niin ne on vietävä hiottavaksi.

JA nyt odotellaan saunan lämpenemistä :-)

1 kommentti: