tiistai 14. helmikuuta 2012

Spagettia ja tunarointeja

Talvista on
Sitä alkaa jo odottamaan kevättä ja lämpimämpiä kelejä - ei vain sähkölaskun ja halkoliiterin kautta ajateltuna.
Hyvin katto on eristetty kun ei ole jääpuikkoja

Se on sitten yllä ulkokuva siitä missä nyt vietetään "toista elämää" - eli tehdään niitä rakennushommia sisällä. Eilen ja tänään sähköjuttuja - ja olen jo aloittanut katon paneloinnin - ei nyt valokuvaa - ensin, seuraavaksi spagetti hommia.
Tai mennä MUTU jutuksi - eli musta tuntuu
Ei taida pihat mennä rasiaan  - ja vielä yksi puuttuu - joten nyt tuli aika miettiä se mitä aluksi ajattelin - tehdä heti kaksi rasiaa.
Kaiken lisäksi meni ihan sekaisin koko jutussa ja päätin jatkaa huomenna kun nukun hyvin ja virkistyn.

Yksi vaihe saunan lämpöpatteriin, yksi raksiaan kytkimen kautta josta valot ledeihin, yksi lauteiden alla oleviin valoihin ja yksi seinässä olevaan valaisimeen, sitten yksi suihkutilaan ja oliko siinä vielä jotain muitakin?

Kun olin asentamassa tuplakytkintä meni sormi suuhun - se oli sitten tupakka suuhun - ohmimittari ja kytkin mukaan keittiön pöydälle ja miettimään tarkemmin kytkimen sielunelämää ja löytyihän se sieltä lopulta - eikä alkuunkaan looginen rakenne. "Miljoona reikää"  joista vain muutama yllä ja alla aktivoituna - muut tyhjinä - eikä vastakkaisilla puolilla.

Oli tässä muutakin rutinoitavaa, valittamista - nyt en heti muista mistä piti kirjoittaa - niitä on sen verran tarjolla. Otetaan lopuksi jotain "eilisestä" - muutaman päivän takaa ....

Ylin levy meni uusiksi
Kuvassa oleva ylin levy meni uusiksi, kaikki jo tasoitettuna - että pitikin olla aktiivinen ja väärässä paikassa!
Kulmassa on rasia - sähkörasia josta piti lähteä piuha vasemman pienen pihan vieritse alas. Se pieni on TV/Radio kaapeli. Alla on rasia satsi myös sähköille - ja se piuha jäi asentamatta! Kyllä otti hetken otsalohkoon ja ohimoon ja noituilin - mutta kun se oli oma moka - joten mitä sitä sen enempää kiroilemaan.

Nyt se on korjattu ja piuha asennettu ja kytketty. Sen kautta pääsin eroon kuta kuin kaikista roikista ja ilmalämpöpumppu kytkettiin roikan sijasta suoraan seinässä olevaan rasiaan.
Kuvan yläosan katto on jo peitetty paneeleilla.

Ei kun jatketaan - ja huomenna ei paljoa tule tehdyksi kun pitää taas ajaa Mikkeliin katsomaan uutta tietokonetta. Netti koneena tämä kävisi ja siinäkin varsin hidas.

Ja ei kun Hyvää Ystävän Päivää itse kullekin :-)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti