perjantai 28. lokakuuta 2011

Taistelua sisä-/ulkokaton kanssa

Tulevan olohuoneen sisäkatto on yhtä kuin sen kyseisen rakennuksen osan ulkokatto.

Taustaksi se että rakennusvalvoja tahtoi aluskatteen alle tuulensuojalevyt. Olin ajatellut toista ratkaisua, Parokilta juuri siihen tehtyä tuotetta.
Homma alkoi naulaamalla 22x50 rima johon sitten naulaisin sen tuulensuojalevyn, johon käytin 12 millistä tuotetta.
Ja sitten itse kattoparrun alle tuo 2x2 tuumainen eli 50x50 millinen puutuote.

Se on aika lerppu tuote joten jouduin tukemaan sitä poikittaisrimoituksella. Ensimmäisen levyn asensin koko levyn pituudelta ja totesin heti että ei enää, joten jatkoin sahaamalla levyt poikittain, eli levyn levys tuli pituudeksi.

Tein ensin yhden "satsin joka on höyrysulun, eli muovin levyinen. Se piti itsessään kolme "lohkoa" eristämiselle, kuva alla.
Kolme lohkoa valmiina, jako K-8
Tehtyäni yllä olevan kuvan mukaisen työn opin sen miten sitä ei kannata tehdä, siis eristeiden osalta. Nyt kun aloitan uuden 3-osaisen jakson näytän kuvilla miten se kannattaa tehdä. Jos ei se mene ihan miten ajattelin nyt, minulla on sitten vielä toinen saman lainen tehtäväksi.
Muutoin se muu oli ainoa oikea keino onnistua siinä. Kun eristeet oli tehty asensin seuraavaksi pikittaisen riman 800 mm päähän, muovi alle.
Kunkin riman väliin tulee vielä rima tai 100 mm lauta.

Aloitettu, keskeneräinen osa alhaalta
Yllä olevassa kuvassa olen jo asentanut tuulensuojalevyt. Myös pulpettikaton päätyyn. Vielä puuttuu tuo 2x2 tuuman (50x50 mm) rima ja lisää levyjä ja niiden saumakohtiin 22x50 rima.
Myös puuttuvat naulauslevyt puuttuvat osasta kattopalkeista.
Yllä kuva kun otin tupakka ja mehupaussin
Edellisen jälkeen asensin, naulasin nuo puuttuvat 2x2 rimat, 4 kpl ja parrujen väliin puuttuvat rimat (noin yhden metrin pituudelta) ja sitten ne levyt.
Kun ne oli tehty olin jo aika lailla poikki.

Levyn kanssa ylös, painava SENCO kädessä, - pudotin levyn alas, aloitat uudelleen, tai unohdin ladata naulaimen ja ei kun alas ja taas ylös. Tai sitten hattu meni silmille enkä nähnyt mitään ennen kuin sain pudotetuksi hatun lattialle.

Naulailin samalla puuttuvia naulauslevyjä ja vahvistin jo asentamiani uusilla nauloilla.

Rimoitukset ym valmis, odottaa eristeitä ja lisää naulauslevyjä
Kuvaa suurentamalla näkee yksityiskohdat
Kun olin rimoittanut ja asentanut tuulensuojalevyt kattoon valmiiksi olisin voinut siirtyä eristämiseen - mutta istuessani tauolla totesin että nyt riitti. 4 tuntia ylös ja alas ja melkoinen aika siitä SENCO'n kanssa oli verottanut Ukko-Tontun fyysiset voimavarat - ei niinkään henkisiä tällä kertaa.

Seuraavaksi otan kuvia siitä miten tuo homma tällaisen katon eristämisessä kannattaa tehdä kun sen tekee väärin päin, eli alhaalta - jota en suosittele.

PS. Tänään on perjantai - lauantaisin en tee yleensä mitään - vain lepään - mutta huomenna taidan asentaa / kytkeä valot kodinhoitohuoneeseen.
Eukon pata poron lapapaistista on uunissa - katselee nyt niitä Kauniita ja Rohkeita, minä päivitän blogiano ja maistelen koskisen lääkettä.
Täytyy avata punkki dekantoitumaan.

Ei kun hyvää viikonloppua itse kullekin valtakunnan kansalaiselle. (Ei rasistinen ja mikä lie viha ilmaisu).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti