maanantai 18. heinäkuuta 2011

Rokotuksia kerrakseen

Olin asentamassa "tavallaan" viimeistä peltiä katolle kun jouduin kunnon "piikityksen" kohteeksi, eli rokotuksia tuli ja samalla hieman akupunktiota.
Mitä hankalimmassa tilanteessa jouduin paarma parven kohteeksi eikä nailonpaita ollut esteenä kun ne näykki paloja minusta. Toinen riesa oli kateruuvit taskussa - niiden terävät kärjet kun nipistelivät taskun läpi, kummankin taskun läpi jopa arkoja paikkoja.
Peltikatto 99 % valmis
Joudun vetämään rälläkällä edessä olevasta pellistä n. 30 cm soiron ja laittamaan sen sitten katon päätyyn - oikealla olevaan sivureunaan  ja sitten on vain viimeiset ruuvit paikalle. Kuvasuurennoksessa näkyy juuri ja juuri tikkaat (peltikaton päällä) jotka tein tänään, ne osoittaa kohti antennia.
Vedin aikaisemmin tänään antennin juuresta putken sisälle ja talon toiseen päätyyn. Se on 3G antennin piuhalle - kunhan se asentaja tulee ja siirtää antennin kuvassa olevan TV antennin kaveriksi.
Niin ja se sadevesikouru tuli jo asennetuksi, yksi putki puuttuu ylhäältä alas.
Ylä kolmioon tulee vielä pellit, kevyesti laitettuna - lopullinen työ valmistuu kun saan ulkovuorauslaudat.

Kun 3 G antenni on asennettu puran telineen - siitä tulee sitten runkorakenne - parruista pohja "korsuun" puupajani päätyyn.
Eli, rakennan talveksi ja syksyn sateita varten väliaikaisen katoksen - tänä vuonna kun en pääse sitä laajennusta tekemään. Pysyvät puut ym kuivana ja mitä sinne sitten varastoi säältä suojaan.

Nyt kun tuo katto on valmis pääsen sisähommin - aluksi ikkunoiden asennus. Kuvassa oleva aukko on noin 60 cm kapeampi mitä se aukko tulee olemaan. 

Ja nyt lähdetään suihkuun ...

2 kommenttia:

  1. Johan jouduit kahden tulen piikikkääseen väliin ja tukalaan tilanteeseen.
    Namu unia!

    VastaaPoista
  2. Juu... ei se mukavaa ollut - jos olisin pitänyt työliivit päällä eivät olisi paarmat purreet ainakaan sen läpi ja ruuvit olisivat keikkuneet sivuilla eikä porautuneet ihoon.

    VastaaPoista