perjantai 8. heinäkuuta 2011

Puutarhajuttuja

Aluksi, jo on alusta, siis tämä ohjelma muuttunut, tiedä onko hyvä vai ei....

Päätimme eilen lähteä kirkolle, eli kauppaan heti aamusta kun päivästä oli tulossa lämmin ja eukko halusi taata tarjoustuotteiden saamisen. Yleensä kun olemme menneet iltapäivällä ne ovat olleet loppu.

Touhusin sitten puupajassa ja valmistelin tehtyjä tuotteita lähinnä kiillottamalla niitä. Eilen tuli otetuksi muutama valokuva tontilta.
Illalla kun hain puhelintani, tuo iPhone 4 en sitä löytänyt joten otin eukon puhelimen mutta puhelimeni ääni ei kuulunut - joten sitten ulos. Tonttia kierrellessä kymmenen uutisten jälkeen alkoi kasvihuoneen luota kuulumaan pirinää - ja lopulta se löytyi ruohikosta.
Kun kastelin puutarhaa illalla minulla oli paita jonka rintatasku oli rikki ja puhelin oli päässyt molskahtamaan siitä maahan.
Onneksi ei satanut vettä.

Pussillinen kaupan herneitä kasvamassa
Teimme viime vuonna laajemman herneviljelmän (maan muokkaus) ja se onnistui hyvin - nyt tehtiin uudelleen ja hyvältä näyttää.
Kesäkurpitsaa tulolla
Ulkona kasvavat näyttävät tuovan satoa
Tomaateja tulee ihan mukavasti, ei ole ainut kasvi
Myös kasvihuoneessa tapahtuu
Mansikoita
Ensi vuonna hankitaan lisää mansikan taimia - mitä nyt on, on antanut herkullisia makuja - kypsyvät vain epätahtiin.



2 kommenttia:

  1. Katala kännykkä XD.
    Kesä kypsyttelee satoaan ja helle ihmisiä.
    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  2. Joka päivä tulee uusia mansikoita - aamulla herätin eukon pistämällä hänen suuhun ison mansikan - josta koiramme Viki olisi halunnut päästä osalliseksi.

    PS. Puolen päivän maissa aurinko ja ilman kosteus taas kypsensivät minut - ja oli aika suihkuun.

    VastaaPoista