keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Ny se on sitten tehty

Ny se on sitten tehty - katon tukirakenteet nimittäin...
Nyt alkaa sitten avointen osien peitttämisen
Oli se melkoista punnertamista, etenkin eilen ja tänään kun lämpötila lähenteli varjossa kolmekymmentä ja suorassa auringonpaisteessa olo oli todella kuten grillissä - oletan kun en ole moisessa ollut.

Aloitin aamun nousemalla ylös viideltä - kuudelta ulos kun luin eilisen lehden ja join kahvia rauhassa. Oli se ihanan viileätä.
Puolenpäivän jälkeen oli olo sellainen että nyt saa olla hetken ja menin suihkuun ja otin pienet tirsat. Ennen viittä oli taas tilanne että nyt riittää tai tulee halvaus - taas suihku ja ruokailu. Puoli kahdeksan uudelleen ulos ja viimeistelin mitä piti tehdä, ja sitten telineen purku ja kärryyn. Ja uudelleen suihkuun.

Työtä tein puolen tunnin jaksoissa kun sää oli kuumemmillaan, 10-15 minuutin huilanta jne.

Katon palkit on nyt joka tapauksessa paikalla, kaksi kertaa 200 mm eli tilaa eristeelle jää ainakin tuo 400 mm. Asensin samalla alkuskatteen sekä riman, samassa suunnassa tietenkin kuten kattopalkit.
Niiden päälle naulataan sitten 26x48 "lankut" vaakatasoon jotta saan jotain mihin ruuvaan kattopellit kiinni.

En ollut yksin rakentamassa mökkiä
Näitä on vaikka muille jakaa
Kuvassa yksi monista ampiaisen pesästä. Kun tuhosin niitä asukkaat tulivat mökillen ja kun sitä ei löytynyt ne tietenkin alkoivat tutkimaan minun osuutta siihen - ja aika äkäisesti.

Nyt on kuitenkin aika poiketa nukkumassa. Teline pitää palauttaa Mikkeliin ennen kahdeksaa.


2 kommenttia:

  1. Rakentamisestahan en tiedä tuon taivaallistakaan, mutta tuon alemman kuvan valo lautojen välissä/lomassa on upea.
    Tuo puun värin mahtavasti esiin.
    Namu unia!

    VastaaPoista
  2. Raknnusoppia: Pystylauta on runkotolppa, siihen naulataan ulko- ja sisäseinät. Päällä oleva on yläsidepuu - estää seinien leviämisen :-)
    Kamera ei ole kamera jota käytin / käytän. Se on iPhone 4 puhelin. Näppärä taskussa - toinen kamera on taskuun liian kookas.

    VastaaPoista