tiistai 3. elokuuta 2010

Ukko-Tontulla parempi päivä

Tämä päivä oli parempi. En vastoin parempaa tahtoani herää kuudelta vaan vasta 6.30. Ennen kahdeksaa olin jo tonkimassa uutta jätevesi järjestelmääni.
Imeytyskentän kaivot
Ostin Uponorin "Sauna- ja Mökkikaivon". Niiden puskurointi on noin 270 litraa. Aluksi se vaikuttaa pieneltä - mutta päädyin siihen että ei ole.
Tuo "Mökkikaivo" ottaa vastaan harmaan veden ja erottaa pesuveden epäpuhtaudet ja rasvan ym. Siitä vesi siirtyy sitten "Saunakaivoon" josta se imeytyy maahan. Säiliön pohjassa on siihen reiät. Suositus on alle soraa noin 10 cm, triplasin sen.
Sen lisäksi avasin pohjassa olevan läpiviennin ja asensin 2x3 metrin salaojaputken jonka pohjalla on 20-30 cm salaoja hiekkaa.
Sen lisäksi asensin - tai vasta huomenna lisäputken, säiliön yläosasta. Se on tavallinen valkoinen 75 mm 6 metrin kanki. Kun katsoin tilankäyttöä tänään ajattelin lisääväni vielä toisen. 

Olen varma että imeytys toimii. Talvea varten päälle tulee routaeristettä - riittävästi.

Eilisessä Etelä-Savo lehdessä oli juttua tästä uudesta, takautuvasta laista. Asiaa kommentoinut erään kunnan ympäristöpäällikkö toteaa että "meille" myydään liian järeitä järjestelmiä.
Valitsemani ratkaisu on mielestäni riittävä kahden ihmisen huusholliin. Säiliöt maksoivat 169 ja 179 euroa - plus imeytyksen putket.

On todella arpinen maisema
Kavinkone ei ole oikeastaan liian iso - ja kun asiaa oikein ajattelee ei myöskään kauha, vaikka on iso luiskakauha. Alun tein 80 cm kynsikauhalla.
Kiviä oli ja jotkut sellaisia että 13 tonnin koneen tehoja piti nostaa.
Nyt on vain viimeinen liitos taloon ja se on sitten avot.
Tähän kaikki viemäröinti yhdistyy,
oikeastaan tästä kaikki lähtee eteenpäin.
PS. Kyseiseen kulmaan rakennan "oman" huoneeni jossa
voin soittaa stereoita kuten haluan ja suitsuttaa kuten haluan.
En saanut viimeistä liitosta tehdyksi - voimat vain loppuivat - ja jotenkin motivointi tälle päivälle loppui samalla.
Ilman niitä "haaroja" juttu olisi ollut yksinkertainen. Mutta ne "haarat", kahdesta putkesta yhteen. Yksi 110 putkesta ja toinen 75 putkesta 110 putkeen. Ne yhdistin siis yhteen - 110 putkeen josta tulee se  "ilmaputki" - vai miksi sitä nyt nimitetään. 
Nousu sille on vielä asentamatta kuten imeytyskentän vastaavat putket - ne teen huomenna. Huomenna koko järjestelmä on lopulta valmis ja valmis peittämiseen.
Putkien päälle tulee salaoja ja sen päälle sitten sähkökaapeli pajaani. Hain sen piuhan tänään, 44 metriä. Kuuden neliön piuhoilla jotka kestävät 25 A.

Kohta valmis
Osa salaojahiekasta puttuu koska minulla ei ollut valmiina mutkia ilmaputkille. Nyt ne on kun kävin tänään kirkolla täydentämässä puuttuvia osia.
Säiliöiden taakse, kohti taustaa ohjaan ylivuoto kiepin ja kiinteistön salaojaputken. Sille voin myöhemmin kaivaa oman kaivon.


Onneton marjapensas
Viimeisenä kun peitän ja maisemoin kaivamani asetan pois ottamani marjapensaat. Kai ne siitä tokenevat takaisin elämään ja satoa antamaan.

PS ja samalla pari muuta juttua.

Pohja valmis pajani jatkolle
Rakentamani paja jatkaa pituudeltaan vajaasat kuudesta metristä reilut 6 metriä. Sisäpituus tulee olemaan vähintään reilut 12 metriä - eli 6 metrin laita menee läpi niin sahasta kuten höylästä.
Saas nähdä milloin pääsen tekemään sitä :o)

Pöllit odottavat sorvaajaa
Olen kesän aikana siirtänyt paikasta toiseen kuivuvaa puuta, kuten nämä haapa puun tyviosat. Ne ovat nyt "kuivuneet" ulkona noin 2 vuotta. Kohta on aika siirtää ne sisälle. Tulevana talvena ne varmaan siirtyvät sorviin - tai viimeistään sitä seuraavana vuotena.