perjantai 13. elokuuta 2010

Pieniä välikommentteja

Eukko äheltää punajuurien kanssa - tuntuu että pinna on hieman kireällä. Syynä olen minä kun tänään käytin häntä yhdessä jos toisessa "perämiehenä" eli apulaisena. Meni "rytmit" sekaisin? ;o)

En saanut viemäröinnin harmaaveden säiliön osat irti toisistaanjoten käänsin koko säiliön. Helpommin sanottu kuin tehty vaikka käytin kaivinkonetta.
Sen on se ensimmäinen oikealla.

Sain homman lopulta tehdyksi ja miten ja millaisia ongelmia siihen vielä tuli kerron sitten omassa osassa, omana osana.
Neuvoja sain Mikkelin K-Raudan LVI osastolta jotka soittivat UPONORiin - ja oheet olivat väärät.

Kun sitä tänään puuhastelin "takki tuli täyteen" ja sitten alkoi todella jurppimaan - alkoi todella kyntämään todella syvältä. Siitä lisää seuraavassa blogissa.

Palataan jalkaani
Tänään aloin jo kävelemään ilman keppiä - itse asiassa kun vauhtiin pääsin ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
OK - hieman kipeää se teki.

Olen sellainen joka ei koskaan oikeastaan sairastele - ja kun loukkaannun, vaikka millainen verihaava - parannun alta aika yksikön.
Olin varma että alta viikon olen OK - nyt se ei ihan onnistunut, meni viikko, ja oikeasti menee vielä muutama päivä.
Olen ollut aina tietoinen jostakin erityisestä ominaisuudesta itsessäni - joka parantaa minut. Nyt se taisi joutua koville.

Ja koville se joutuu päivittäin kun sitä tupakkia kuluu.

Olen aina sanonut kun sen lopetta tulee tappavia tauteja lihoamisen myötä - sokeritauti, pumppuvika jne. Mutta kun oikeasti mietin - kun minussa on "SE" itse parantava ominaisuus - se voi varmaan hoitaa sen tupakoinin ongelmien hoidon?