torstai 29. heinäkuuta 2010

Masokismia ja nestettä

Viki koiramme vartiopaikalla
Me muut poimitaan marjoja
Tänään ei oltu unikekoja. Jo seitsemältä aamulla poimittiin pari marjapensasta, oikeastaan kolme. Musta- ja punaherukkaa. Se oli tehtävä sillä jouduin kaivamaan pensaat pois tulevan jätevesisäiliön tieltä.

Viime vuoden mehustukset pääsivät loppumaan, jaettiin liian monta pulloa pois. Ei sen puoleen, meillä on edelleenkin marjoja pakkasessa.

Täytyy sanoa että eukko teki todella hyvää mehua!

Ja sitä nestettä kului, ja paljon, juotavaa nimittäin. Meillä oli varjossa mittarista riippuen 34-35 astetta - ja se tuntui.

Mittaus käynnissä,
onko riittävän syvä monttu
Työ oli itse asiassa suorastaan masokismia - mutta se piti tehdä. Välillä piti käydä suihkussa kun ei enää jaksanut.

Työ oli muutakin kuin vain koneen puikossa olemista - ja mitä olin, ohjaamossa oli kuin olisi ollut saunassa.

En kuitenkaan saanut hommaa ihan valmiiksi. Joudun nostamaan apilan muotoisen säiliön pois, sitten pohjalle lisää hiekkaa ja tasoitus vatupassilla. Nyt pohja jäi hieman vinoksi kun silmälasit antoivat taittovirheen.

Viikonlopulla sitten putkitus ja liittäminen uuteen WC:hen - niin ja ojan peitto. Putkien päälle tulee vielä salaoja. Niin - ja se saamarin sähkökeskuksen kupari!

1 kommentti:

  1. Meilläkin täytyisi muutamia pensaita saada raivattua, kun on myös tulossa jätevesipuhdistamo. Me päädyimme WehoPuts puhdistamoon. Kovasti jännittää, kuinka se alkaa toimimaan, mutta luottavaisin ja odottavaisin mielin olemme! Varmasti oli raskasta työtä, mutta hyvin sait hoidettua. https://www.talomen.fi/wehoputs

    VastaaPoista