lauantai 19. kesäkuuta 2010

Tarinoita ja omia jorinoita

Poikani ja tyttäreni,
noin 30 vuotta siiten
On ollut niin hulvattoman vauhdikasta menoa että ihmettelee että kerkiää omaan blogiin kirjoittmaan - ja vastaaamaan niille jotka eivät kehtaa itse kirjoittaa mielipiteitään.
Kommentit vaihtuvat meilillä, tai sitten puhelimella, - mutta ainakin Tarina kommentoi vaikka omat voimat ovat loppu. Niin ainakin uskon olevan.
Yksi jonka ottaisin esiin on - eräs puhelu -lasteni äidin kanssa. Kysyi miksi en ole kirjoittanut mitään siitä että tyttäremme menee naimisiin.
Sanoin että en yleensä kirjoita perhe asioitani enää tavalla joka on omaa - eli minun perhettäni.
Aina kun olen siitä kirjoittanut jotain pojastani, tai tyttärestäni, tai EX-Vaimostani on aina syntynyt jonkin sortin kalabaliikki.

--

Mukana oleviin valokuviin - menneisyydestäni - kuka ikinä olisi sen arvannut!
Että noista kahdesta tulee mitä heistä tuli!" On makupala olla ylpeä lapsistaan. :o)

Heidän työstä tiedän mitä he tekevät - noin ja suunnilleen - se ei oli sitä  ja siitä johtuvaa.
En vain kirjoittele - siis heistä. Se vain ei kuulu "blogiini" -kuten omana juttunaan - kuten nyt esimerkkinä  kun poikani peruutti puuhun autollaan perse edellä. Taka valo meni rikki - ja se maksoi noin 250 euroa.

Kuten edellä, jo muutama vuosi sitten.
Ja NYT tuo tuo tyttö avioituu!
PS: Poika on jo sitä,
eli naimisissa.
En ole maininnut että tyttäreni menee naimisiin.
EX-Vaimoni sanoi siitä - etten ole kirjoittanut.
Sanoin että mieleni teki - himo oli suuri - mutta mielestäni kerrankin olin "järkevä" siten etten ole se saamarin "hölö suu".

Kirjoitan ko asiasta -omassa jutussa. Vakikuva - lapseni - muutama vuosi sitten.

Kun katselin edellä  esiin tuomiamiani kuvia en voinut olla tuomatta esiin seuraavaa valokuvaa.

Sama tyttö - samoilta vuosilta -
ja kaikkiaan vaikka "miljoona" valokuvaa.
Alla vain se yksi niistä "miljoonista" suosikkeistani. Ja nyt tämä tyttöni vihdoin ja viimein avioituu, eli menee naimisiin - .,...

PS. --
Piti "editoida"- en vain kerta kaikkiaan onnistunut saamaan vitsiä aikaiseksi siitä taustoja tutkivasta organisaatiosta. Joskus se ei vain onnistu.

2 kommenttia:

  1. Ihania nostalgisia kuvia!
    XD juu-u on sitä tullut otettua jokunen albumillinen kuvia tenavista.Nyt on mummun pikku-ukko kuvauskohde nro 1, kun tapaamme. Poju on hauska 6 helppo kuvattava, kun on niin flirtti.
    Tyttäreni on myös yksi kesän morsiammista.
    Niin ne pikku tytöt kasvavat.
    Touhukasta teillä on siellä ollut ja suunnitelmatkin kuulostavat työntäyteisiltä päiviltä.
    Tarmokkuutta askareisiin!
    ps. silloin olen väsynyt, kun en jaksa puhua ;o)

    VastaaPoista
  2. Minä vielä odotan milloin lapsilleni tulee sitä jälkikavua. Välillä olen jo kadottanut oivon siihen että minusta tulisi iso-isä.

    Tytär menee naimisiin vasta Marraskuussa - mutta tekee jo hommia sen eteen.

    Tänään tein purkuhommia - ja että inhoan sitä sahan purua - mutta kuiva puru on hyvä juttu. Se tarkoittaa että ei ole kosteusvaurioita.

    Eilen piirsin sitten lopulta koko päivän julkisivukuvia ja sen asemapiirroksen ja täyttelin lomakkeita.

    On se tavallaan hauskaa kun kaikki on tietokoneella mutta tulostuksen tein lopulta käsin tussikynällä kuultopaperille :)

    VastaaPoista