perjantai 14. toukokuuta 2010

Neutraali

Neutraali - se liittyy näköjään ensimmäiseksi keniaan, ei kun kemiaan kun hapamus on 7.
Sitten neutraali lienee joku jolla ei ole kantaa, siis mielipidettä puoleen tai toiseen, eikä ota kantaa. On vain ko tilanteessa kuten paska tunkiolla. Se lienee myös olotila jossa ei ole varaa eikä kiihokkeita mistään - toista kuin olla munkki tai nunna luostarissa.
Liekö koiramme Viktor löytänyt itselleen "neutraalin" paikan kun kaivaa hiekkaan "pesän" varjoisaan paikkaan ja asettuu taloksi - löhöämään tyytyväisenä? Hän on muuten tuo Welsh Corgi, vaan ei Pembroke, vaan kunnon Cardikan.


Tänään tuli muutaman kerran tuollainen "neutraali olo". 
Kunnan rakennustarkastaja kävi kyläilemässä ja päästiin yhteisymmärrykseen miten tulevan remppani paperihommat hoidateen ja mitkä tulevat olemaan minivaatimukset. Sopivaa joustoa löytyi ja siten budjetti pysyy kuta kuin kuosissa. En tarvitse niitä EU direktiivin mukaisia U arvoja silleen. Ero ei ole suuri mutta merkittävä, etenkin rahallisesti.
Koiramme kautta tilanne oli myös neutraali - hän ei haukkunut miestä alkuunkaan - se todella ihmetytti meitä.
Sitten selvisi että minulla on kuin onkin luvaton rakennus tontilla koska purkamani rakennus ei kuulu mitenkään uuteen. Mikä on purettu on purettu - siitä ei tarvitse näköjään tehdä edes ilmoitusta - mikä on uutta on uutta, jokainen neliömetri.
Jos puran 20 neliötä ja rakennan 25, tai vaikka vain saman 20, tai vain 15 se vaatii uuden rakennusluvan!


Toinen merkittävä neutralisoituva asia on Kossu, se Koskisen korvalääke kun sen sotkee puolukkamehuun, joka on tehty sitruunahapolla ja jossa on myös sokeria ja latrinkkina Vishyä.
Ensin kaikki on ihan punaista, niin punaista ja kun hetken odottaa punaisuudesta ei ole kuin haalea muisto.
Ihan sopiva "neutraali" juoma tällaiselle päivälle kun varjossa ehti olemaan jo 28, siis VARJOSSA! Nyt viiden pintaan ei ole kuin tuollaiset 26 ja odotan että uudet perunat kypsyvät ja sitten syödään silliä alkupalaksi ja jääkylmää koskisen lääkettä kyytipojaksi.
Naputtelen tätä pihalla, päivävarjon alaa, sopivan lämpimässä tilassa - sopivan neutraali ilma. Eka kerta berbudat lantioiden ympärillä ja lierihattu päässä.


Sillin ja uusien perunoiden jälkeen sitten grillataan, kesäkurpitsaa, herkkusieniä ym ja sitten kanaa, rintaa fileenä.


On se tämä hetkellinen kesä todella - makoisaa ja nautittavaa - josta ON nautittava.
Luonto viheriöityy suorastaan "silmissä" kun eri puiden lehdet avautuvat ja suurentuvat, ruoho nousee jopa niin että arvuuttelin jo milloin alan neutralisoimaan sen pituutta.
Siperian Unikko, Ritarin Kannus, Ukonhatut, Vuohen Kilpi, Syysleimu, Verikurjenpolvi, Akileija muutama mainitakseni kilpailevat keskenään pituudesta.
Monet viimevuotiset kuten orvokit, monet sipulikukat ym kukkivat.
Tätä kokonaisutta voi vain nauttia ja ihmetellä. Linnut visertelevät ja taistelevat itselleen pareja, toiset jo toisensa löytäneet tekevät yhteistä pesäänsä - tekemiini pönttöihin.


Tulevaisuuden, siis lähiviikot ja tulevan kesän voisin kuvata sanalla neutraali. Ei häslinkiä eikä kummajaisia puoleen tai toiseen. Vain rutosti - todella helkutisti töitä. 
Niin, se rakennus lupa, mutta sehän on vain paperia sinne ja luvasta lasku meille maksettavaksi.


Nyt eukko toi juuri uudet perunat ja sillit ulos - snapsi tulee varmaan myös - joten arvatkaa mitä teen nyt?
Oikein - ja hyvää illan jatkoja sinne itse kullekin.

4 kommenttia:

  1. Hyvää neutraalia päivää.
    Kyllä se on kumma; joka kevät sitä ihmettelee minä hetkenä hiirenkorvat ovat juuri tänään putkahtaneet.

    Muutoin on tulossa taas kova kilpajuoksu auringon kanssa kumpi meistä ehtii vallata varjopaikan.

    Voisipas sitä tosiaan esimerkin saatuaan neutraloida kossun, mutta kun nyt on pojanpojan vierailuviikonloppu, niin ei passaa kokkeilla.

    VastaaPoista
  2. Iltaa sinne, vielä nyt klo 22 on mittarissa 17 astetta.

    Ilta kului nautiskellen ulkona - päivävarjon alla ja ruoka oli hyvää. Nyt sai aurinko jäädä sen taakse.

    Mitä pojan poikaan tullee, tai tyttären poikaan - tai tyttöön - minä se vain jaksan vielä odottaa - vaikka toive moisesta on hiipumassa.
    Työ on näköjään tärkeämpää - etenkin niille naisille, pojan vaimolle ja tyttärelleni - kumpikin johtavassa (merkittävässä) asemassa.

    PS. Oli se kylmä piimä sitten niin mahottoman hyvää illan päätteeksi :o)

    VastaaPoista
  3. ... ja klo 00.00 16 astetta. Grilli lämmitti vielä entisestään kuumennutta ilmaa.

    Niitä on kyllä 6 kappaletta tyttöjä ja poikia, että kyllä vilinää riittää useallekin viikonlopulle.

    VastaaPoista
  4. Neutraali päiväsi kuulostaa hyvin positiiviselta! ;o)
    Luonto kirii helteessä kylmän kevään kituliaisuutta kiinni.
    Minä olin eilisen ns. pirtti-ihmisenä, kun pikku-ukon perässä pääsee tänään paahteeseen ja porotukseen astelemaan pitkin pihaa.
    Josko tällä konstilla aurinkoihottuma ei iskisi. Pikku nassikka ei juuri varjopaikoissa ... noh ylipäätään istuskele.
    Ihastuttavaa hellepäivää.

    VastaaPoista