torstai 4. maaliskuuta 2010

Laadun surkeuden surkeutta

Onnetonta laatua, laatu männyssä
Kirjoitin jo miten yritin ostaa kuivaa mäntyä, sitä oli vain höylättynä. Nk. 2x4 noin reilut 2 m pätkänä olisi käynyt mutta ei käynyt. Ne pari pakettia jotka avattiin, muistaakseni 9 kpl muovissa, niin yksikään ei kelvannut, siis minulle.
Suurin osa oli haljennut, jopa koko pituudelta ja joissakin "vähäoksasessa" oli oksia ihan tuhottomasti, joistakin puuttui pala.

Otin sitten kokeiltavaksi yhden samanpituisen 2x2 jota sitten tänään käsittelin, noin 75 cm pätkissä.
Siitä ei sitten tullut oikeastaan kuin sutta. Pitkittäin sahauksesta (halki) ei meinannut tulla mitään kun kappale aukesi kuin banaanin kuori, kuten kuvasta näkee.
Kaiken lisäksi mittaan höylätty vaihteli paksuudessa ja kulmassa! Oikeastaan olisi ollut ihan utopinen juttu höylätä nuo palat suoraksi.
Toinen kaksi 75 cm pätkää josta tein segmenttejä ei oikein onnistunut. Olin alku käsitellyt ne eilen, höyläämällä ne mittaan. Yön aikana kyseiset kaksi palikkaa olivat kieroutuneet! Eli menivät korkkiruuville.

Ostin myös puukeskuksesta yhden laudelaudan, haapaa. Se ei, myös 75 cm pätkä, suostunut halkeamaan kuten piti. Kappale ei auennut kuten tuo mänty vaan käpertyi kasaan kuin siili tai avoin simpukka. Se siis hirtti kiinni.
Tarkoitus oli tehdä 5 mm paksuisia soiroja. 96 hampaisella terällä sen piti onnistua niin ettei tarvitse höylätä eikä hioa.

Haapa oli Virosta ja mänty Latviasta. Kussakin oli se vika että ne on jatkojalostettu aika lailla tuoreena ja sitten niputettu ja pakattu muoviin, kosteana.
Kyseinen kokemus ei ole ensimmäinen kerta. Hesassa kohtasin toistuvasti samaa, Niin Puukeskuksesta, kuten nyt ja myös Starkista.

Se mikä todella risoo ei ole itse kova hinta sekundasta, se on kun ei kunnon puutavaraa tahdo saada. Täällä olisi kyllä yksi tai kaksi tukkumyyjää josta sitä voisi saada, mutta kun eivät myy tällaiselle "näpertelijälle".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti