torstai 18. helmikuuta 2010

Niin se sitten alkoi

Tein tänään muutaman video otoksen ja muistin että kameraan pitää hankkia uusi muisti, niin ja saa olla samalla nopeampi. Sitten seuraavaan kuvaukseen täytyy ottaa läppäri verstaalle jos kortti täyttyy ettei tarvitse kävellä sisälle.

Kokemus oli oikeastaan ihan mielenkiintoinen, ETENKIN kun kuvaukseen ei ollut käsikirjoitusta eikä ohjaajaa. Sitä vain luriteltiin vapaan tajunnan virran mukaan.

Sitten olikin aika illalla editoida mitä syntyi, oikeastaan arkistoida tulevaa käyttöä varten.
Nyt kun kun se sitten alkoi, niin homma jatkuu tekemäni perus tekstin parissa siten että siihen alkaa muotoutumaan hieman asiaakin ja oikeassa järjestyksessä, oikeilla teemoilla ja yksityiskohdilla.

Kun tässä kevään aikana videoita valmistuu ne on sovitettava kirjaseen ja päin vastoin, kirjan tekstiä videolle, eli esimerkkejä.

Alla ensimmäinen "tekeleeni" :o)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti