tiistai 26. tammikuuta 2010

Mikään ei toimi

Niin, mikään ei oikein toimi - ei ainakaan säätiedot!


Ilmatieteenlaitos lupailee tälle kylälle nyt -18 astetta ja mittari näyttää kuta kuin -26!

Kokeilin uudelleen sorvausta, oikeastaan katsoin miten hyvin onnistuin teroittamaan taltat.
Osa taltoista oli suoraan tehtaalta ja sen kyllä huomasi että sarjatuotantoa olivat. Onnistuin hiomaan ne siihen kuntoon että ne opposivat puuhun kuin lämmin veitsi voihin.

Otin puuliiteristä ainakin 10 vuotta vanhan pölkyn pätkän ja muotoilin sitä ensin moottorisahalla. JA sitten vain sorviin.


Sain sen hetkessä rouhintataltalla tasapainoon ja sitten vain kierroksia lisää. Ja lopulta oli kuppi valmiina, ja huikea läjä lastuja.

Kuppi oli oikeastaan hiontaa vaille kun sitten päätin vielä hieman "koristella!

Silmälasit olivat pölyssä, olo hieman väsynyt eikä ajatus toiminut, ei alkuunkaan!

Täkkäsin taltan siten että se meni syihin nähden kohtisuoraan, eli täysin väärin.
Sen seurauksena tapahtui sitten amatöörille tyypillinen taideteos kun taltta imeytyi aihion sisään. Kuten seuraavasta kuvasta näkee siitä murtui melkoinen pala.

No, kaikkea sattuu - ja tuo koivu oli itse asiassa jo lahon puolella oltuaan puuliiterissä ainakin ne 10 vuotta.

Muovasin sitä sitten uudelleen ja lopputulos oli - varsin persoonallinen, ja ihan nätti öljyn ja vahan jälkeen

Eukko sitä sitten pyöritteli ja ihmetteli mihin se sitten oikein sopisi. Kait sille lopulta käyttöä löytyy.

On se vain niin harmillista jun pitkän työn jälkeen tekee pienen "viimeistelyn" ja koko homma pilaantuu.

Mutta - työ tekijäänsä opettaa ja virheistä oppii.
Jatkokehityksellä siitä voisi luoda vaikka maitokannun ;o)
Tai vellilautasen josta ei tarvitse lusikoida, siitä vain reunus huulien väliin ja hörppimään :o)

Onneksi minulla on jonkin verran samoja koivupölkkyjä joista suurin osa on paljon kiinteämpää - eli ei pitäisi olla lahoa.
Monessa on kuitenkin melkoiset oksat ja sellaisen sorvaaminen ei ole ihan mukavinta puuhastelua.
Sitten jää nähtäväksi miten hyvin ne oksat pysyvät kiinni kun seinämät alkavat ohentumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti