lauantai 7. maaliskuuta 2009

Varpuspöllölle osake

Varpuspöllö, kuvaaja Pirkka Aalto (Oulu.fi)

Kun katsoo miten pieni tuo Varpuspöllö on, sitä vain ihmettelee miten ison pöntön eri suositukset esittävät. Sisäkorkeutta 60 cm ja aukon koko noin 6 cm, saman verran mitä etuseinämän paksuus olisi.

Halkoliiterissä oli muutama suurempi pölli joista veistin kirveellä sopivan paksuiset lankut, muille fogeleille ja sitten yhden tälle.
Tässä pölkyn pituus oli 40 cm, ja paksuus nuo 6 cm joten työstin sitten ylös ja alas 2x4:sta jatkot. Koska sopivaa lautaa ei ollut, tein sivuseinät samasta tavarasta. Taakse tuli lautaa ja päälle irrotettava katto.

On siinä mahtava osake pöllölle :) (klikkaa kuvaa täysikokoisen kuvan saamiseksi).
Totesin taas että harmi etten ole vielä hankkinut kunnon alumiinitikkaita. Nykyisellä en saanut riittävää ulottuvuutta, siis ylöspäin, joten pönttö jäi hieman matalaksi. Puutikkaiden kanto sinne ja takaisin olisi ollut hullun hommaa.

Luin yhdestä artikkelista että ko pöllö voi varastoida jopa 300 myyrää pönttöön! No, kyllä niitä myyriä tähän pönttöön mahtuu.

Matkalla valitulle alueelle, eilen kun vein sen sinne, totesin paikallisten jänisten löytäneen itselleen kunnon salaattipöydän, oikean buffeen.

Onneksi olivat koluneet vain harvennuksessa kaadettuja runkoja ja oksia. Kasvavat pystypuut ovat saaneet olla rauhassa. Jotkut isot oksat oli kuorittu täysin putipuhtaiksi kaarnasta.

Kun rämmin tontilla, paksussa lumessa, joka välillä ulottui polviin asti totesin että suksista olisi apua.
Mutta, en niitä nyt vielä hanki - ellen ihan mahottoman halvalla saa.

Eilen ei ollut kameraa mukana, harmi. Harmi myös etten mennyt uudelleen metsään kameralla. Silloin oli harvinaista kerkkua, aurinko nimittäin paistoi! Nyt kuvista tuli turhan harmaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti