keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Tapahtumarikas päivä

Kuva: Tässä sitä odotetaan kevättä että päästäisiin tontille töihin :D
Kuvan 2 muuta elementtiä ovat, lumen ja "mehumaijan" (traktorikaivuri) lisäksi roskien poltto pönttö ja pakastin komposti joka "jäätyi".
PS. Kun klikkaat kuvaa saat suuremman kuvan.

Että "Tapahtumarikas päivä"; tiedä sitä. Ehkä tänään oli hieman enemmän touhuja eri alueilta kuin normaalisti, mutta ei kummoisemmin.

Viimeistelin juuri sormeni, jota leikkasin hieman hankalammin noin viikko sitten. Leipäveitsi oli terävä mutta se ei puraissut heti kuivahtaneeseen sämpylään vaan meni huomaamatta ohi ja veisti kunnon palkeen irti etusormesta, se seuraava peukalosta.. Se on korjaantunut ihmeen hyvin, ilman tulehduksia.
Lääkelaukuista oli taas apua.

Ennen sitä oli sauna, ja niin nautinnollista kuin olla ja voi. Kohta, kunhan Emäntä-Tonttu saa tonttuilunsa tehdyksi - nuo Kauniit ja Rohkeat, niin päästään syömään.
Valitettavasti eilen kävi taasen kuten niin usein tahtoo toistua, ruokaa tulee tehdyksi liikaa.
Mutta, kyllä minä vielä joskus sen opin, tuon oikean kokoisten annosten teon, ettei tarvii syödä samaa seuraavana päivänä.
Pakkaseen ei enää tehdä - ne ruuat eivät vain maistu. Harva ruoka on se jonka pakastamme. Esim. hernesoppa yes, mutta esim makaronilaatikko ei alkuunkaan.

Ennen saunaa aloitin kirjanpidon tositteiden läpikäynnin, löylyjen välissä kun oltiin keittiössä pläräsin niitä ja saunan jälkeen vielä hetken. Puhuimme että odotellaan kaiholla aikaa kun pääsee ulos vilvoittelemaan.
Nyt sitten on projektissa vain naputtelemaan nuo kaikki tositteet uudelleen tietokoneelle. Jo kertaalleen tehtynä, mutta kun se ohjelmapäivityksen kautta meni ihan sekaisin.
Päivitin syksyllä taloushallinto-ohjelmani (MacHansa, taitaa olla nyt jotain kuten First Office) uuteen versioon, hypäten muutaman version yli uusimpaan, ja kun en tehnyt ihan kaikkea oikein tuon päivityksen yhteydessä, koko juttu meni tavallaan juntturaan - numeroiden osalta siis.
Esimerkiksi rahat joita oli tullut (myyntilaskut) tiliöityivät menoksi pankkitililtä, ja paljon pahempaa.
Korjaustositteiden sijasta päätin aloittaa kaiken ihan alusta. Perusta "uudelle yritykselle" on tehty ja kaikki tarvittavat esityöt pitäisi olla OK.

Aamun aloitin siitä mihin eilen lopetin, erään tiedostoläjän laataamisen, luettuani nettiuutiset. Tiedostokoot noin 250-350 megasia. Megan yhteydella siinä menee aikaa, etenkin kun yksittäisiä tiedostoja on 8 kappaletta. Sitten kun ne on tehty alkaa toisen 8 tiedoston lataaminen.
Kyseessä on uuteen iLife09 GarageBand ohjelmaan liittyvät opetus tiedostot, yksi pianolle ja toinen kitaralle.
Kitarassa olen hieman parempi, pianossa jonkin verran huonompi harrastelija. Kun katsoin ohjeman mukana tulleet esitykset katsoin että voisi olla ihan yes prepata, ja saada myös hyvä syy ottaa esimerkiksi kitara seinältä ja soittopeli kaapin päältä ja kytkeä se Mäkkiin. Isoa soitintani en oikein saa tietokoneelle, on jo vanhempaa laatua.
Joten nyt latautuu Piano Lessonista viimeinen osa joka on itse asiassa 496 meganen kokonaisuus.
Sitten aloitetaan tuon Guitar Lessonin lataukset.

Välillä kävin pilkkomassa puita keittiöön, ruokahuoneen takkaan ja saunaan, niin ja ylös makuuhuoneeseen. Sopivaa jumppaa ja ennen sitä 600 metrin kävely raittiissa talvisäässä postilaatikolle oli myös ohjelmassa. Lintujen ruokintaan uutta apetta unohtamatta.

PS.
Nyt on syöty ja samalla on tyytyväinen olo, yhteen jos toiseen tänään tehtyyn ja takki on ns. tyhjä :)

PS uudemman kerran.
Ei niin kiirettä elämässä etteikö lukemaan ja kirjoittamaan ehdi.
JA nyt, otan aikaa uudelleen soittamiseen, niin "uruillani" kuten kitaralla - ja kun kitaralla musisoidaan, siihen kuulu aina laulu :)
Ja täällä voi sitä harrastaa ilman naapurien häirintää,
ja siitä tulikin mieleen että voisin ostaa uudelleen trumpetin. Mutta, jos ulkona sitä soitan, se saattaa kuulua aika kauas :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti