sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Sunnuntaiaamun rutinoita

Alla ote HS 8.2.2009 Ulkomaat uutisesta joka oli päivää ennen hetken verkkolehdessä:

Gazalaisen maanviljelijän Salah al-Samunin suku joutui Israelin maahyökkäyksen alkaessa myrskyn silmään.
Samunin silminnäkijäkertomuksen mukaan Israelin sotilaat valtasivat heidän kotinsa, surmasivat naapurissa asuneita sukulaisia, kokosivat lähipiirin asukkaat yhteen taloon ja lopulta pommittivat rakennuksen maan tasalle.
Yhteensä 29 Samunin sukulaista kuoli iskussa.
Samuni, 30, kertoi tammikuisesta verilöylystä HS:lle kodissaan Zeitunissa.

Kirjoitin siihen kommentin, varsin maltillisen, sillä eihän Israelia voi syyttää mistään.
Tänään katsoin mitä asiasta kirjoitetaan. Kommentteja oli julkaistu 14 eikä yksikään käsitellyt edellistä tapahtumaa.

Mielestäni tapaus on niin pöyristyttävä, mikäli se on totta että siinä menee sanattomaksi.
Vastaavaa on kuultu Afrikan heimosodista jossa kyläläisiä on kerätty rakennuksiin, esimerkiksi kirkkoon joka sitten on räjäytetty tai poltettu maan tasalle.
Myös II maailmansodan ajalta on joitakin vastaavia jotka Saksalaiset toteuttivat, mutta harvemmin.
Sodissa jätetään yleensä sairaalat ja sairaankuljetukset rauhaan, mutta ei Lähi-Idässä, kaikki kelpaa.

Toinen tapaus
Eräs ihmisoikeusjärjestö on jakanut Länsirannan Palestiinalaisille videokameroita voidakseen osoittaa todeksi Israelilaisten siirtolaisten julmuuden, joka aina kielletään.
Kyseessä on Palestiinalaisten vainoaminen, kivittäminen, ampuminen, pahoinpitelyt, huutamiset, omaisuuden tuhoaminen joka ei katso kohdetta. Ne ovat lapsista vanhuksiin, miehet ja naiset.
Joitakin oikeusjuttuja on nostettu jossa otetut video kuvat toimivat todistajina. Palestiinalaisten kokema väkivalta on pöyristyttävää.

Sensurointi ja tabut, antisemitismi
Lehdistö harjoittaa itse sensurointia, aihe on tabu. Moittiminen tai avoin kirjoittaminen tulkitaan heti antisemitismiksi. Ja moni syyttäjä onkin valmis tutkimaan kirjoituksen mahdollisuutta kansankiihottamisesta, antisemitismistä ja ties mistä - ja Israel jatkaa järjetöntä väkivaltaa kaikilla rintamilla.

Israel lukeutuu siihen ryhmään joita YK syyttää vaikka mistä. Sotarikollisuudesta, ihmisoikeuksien loukkaamisesta, rikoksesta ihmiskuntaa vastaan jne. Heidän toimet eivät paljoa poikkea siitä mitä entisessä Jugoslaviassa tapahtui, ja moni silloinen johtaja joutui Haagiin.
Miksi Israelin johtajistoa ja sotapäälliköitä ei olla haastettu sinne? Tai edes tutkittu esiin tulleiden tapahtumien todenperäisyyttä?

PS. Minulla oli pari sivustoa aikoinaan netissä, palvelimet olivat USA:ssa. Kullakin oli laajempi, itsenäinen kokonaisuus jotka toivat esiin eri tapahtumien taustalta ihmisiä. Osittain tai kokonaan he olivat juutalaisia. Siellä oli myös laaja, hyvin pitkä luettelo juutalaista vaikuttajista lähihistoriassa (1800-1900 lukujen taitteesta) tähän päivään. Jäsenyyksiä eri salaseuroissa jne.
Toki saitilla oli muutakin, kuten uskonnoista, 9/11 tapahtumia ja koostettuja uutisointeja eri tapahtumista, myös tieteestä.
Ja kuten arvata saattaa, sivut lopetettiin, eli suljettiin. Sivustoa yritettiin myös hakkeroida toistuvasti. Nyt sivusto ei löydy haulla muualta kuin muiden sivujen linkkien kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti