lauantai 31. tammikuuta 2009

On se niin väärin, sää nimittäin

Niin se vain on

Kuvat: Vaihteeksi kaksi käpytikkaa samalla apajalla. Sitten video toisesta sianrasvan kimpussa. Toinen vuorostaan viihtyy enemmän rasvapallon parissa. Klikkaa kuvaa saadaksesi täyden koon.

Sää on kuin morsiain, kirkas ja säteilevä, luoksensa vetävä - mutta kun on 18 pakkasta ei sitä ulos viitsi lähteä, edes hetkeksi.
Mielessä on että pilvisyyttä on jatkunut kuukausi tolkulla eikä aurinkolaseja ole tarvinnut. Nyt kun kirkkautta on itää saa sitten ihailla sisältä käsin :(

Mutta lintujamme se ei haittaa. Toki olemme eukon kanssa huomanneet että kyllä hekin huomaavat kylmyyden. Kun vain mahdollisuus tulee toinen koivista on aina suojassa vatsan alla untuvikon seassa, höyhenet on "pulleampia" kuin normaalisti ja etenkin tallarit ikään kuin tärisevät, huohoitavat.

Tänään kun on lauantai - siten tavallaan sapatti, ajattelin ottaa ihan iisisti. Se tarkoittaa ettei remonttia tai muuta tuunausta tule tehdyksi.

Kirjanpitoa voisi vilkaista, ja jos henkiset avut antavat myöden niin voisin avata yhden kirjoittamani kirjan ja ryhtyä oikolukemaan sitä ja tekemään tarvittavia korjauksia, muutoksia, lisäyksiä ja sen sellaista.
Myöhemmin tulee Star Trek, 14.30, mutta taidan tallentaa sen boksiin ja katsoa sitten myöhemmin.

Eilen oli sitten jotain "ainutlaatuista" kun vaimoni iän ikuinen bestis näkyi tietokoneeni ruudulla, Skypen avulla. He olivat juuri päivittäneet ikivanhan läppärinsä uuteen. Harmi että netti yhteyteni on niin mahdottoman hidas joten kuvan laatu on sitten sen mukainen, etenkin vastaanottajalle.
Nytkin lataan ja lataan pientä videoleikettä. Tavaraa siirtyy keskimäärin 56 KB/s.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti