maanantai 15. joulukuuta 2008

Rautamies on pehmo, surun ededessä


Dino nukkui pois

Alla ensimmäinen kirjoitus "pojastamme" - Dinosta.
Kunhan tokenen tästä - jonka otin kovemmin mitä odotin, tai oletin, kirjoitan hieman lisää, uudella tavalla - ja hieman laajemmin.

Koiramme rodusta lisää http://www.toydogs.net/lhasa/

Vaimoni sanoi äidilleni (82 tai silleen) että tuo Rautamies onkin pehmo mies.
Koiramme kuolema otti koville - myös minulle. Kun kävimme "kirkolla" ostin pullon Viskiä, ym.

Parisen viikkoa sitten koiramme Dino osoitti merkkejä väsymyksestä, etenkin "normaalilla" kävely lenkillä. Sitten ulkoilun matkat alkoivat lyhentymään kunnes noin viikko sitten hän ei enää lähtenyt kävelylle.
Torstaina käytin hänet lääkärissä jossa jossa normaalisti olisin antanut luvan lopetukseen, mutta ai nyt kun oli vaimon syntymäpäivä, joten Dino tuli vielä kotiin.

Viikonlopuksi hän ei enää kävellyt, kuin lyhyen matkan. Ruokaa hän ei enää syönyt, vettä kyllä joi, myös yöllä. Ravinnoksi hän sai ravintogeeliä ja antibioottia.
Eilen Sunnuntaina soitin päivystävälle lääkärille, mutta hän oli Savonlinnassa. Sovittiin että hän soittaa jos tulee matka Juvalle, ei tullut.

Illalla Dino halusi sänkyyn, vaimon jalkopäähän. Sitä ennen hän oli noussut ylös juomaan vettä. Aluksi hän hieman "korisi", tavallaan köhi. Puolen yön tietämillä totesin että on vielä hengissä.
Aamulla seitsemältä totesin ettei häntä tarvitse viedä lääkäriin lopetettavaksi, hän oli yön aikana nukkunut pois, rauhallisesti.
Se oli suuri helpotus niin vaimolle kuten minulle. Eutanasia ei tuntunut mukavalta.

Käynnistin eilen kaivinkoneen ja kaivoin sopivan haudan. Sitä tehdessä maasta nousi kolmiomainen kivi, kuin tehty muistokiveksi.
Nyt kun päivä valkenee hautaamme "pojan" ja asetan kiven haudan päälle. Sen korkeus on toista metriä.

Dino viihdytti meitä monin tavoin 12 vuotta. Hän oli vuoden ikäinen tullessaan perheeseemme. Joten hän oli 13 vuotinen, lokakuussa.

Dinosta otettu viimeinen kuva

PS. Muutaman kerran hän osoitti merkkejä tervehtymisestä, mutta se ei kestänyt kuin hetken. Eilen illalla, kesken kaiken maatessaan velttona lattialla hän sai ihmeellisen kohtauksen. Oli kuin hänessä ei olisi ollut mitään vikaan.
Aivan yllättäen hän nousi ylös, astui eteen päin vauhdilla ja ponkaisi sohvalle! Päästyään sille hän alkoi etsimään "paikkaa" ja - voimat loppuivat. Hetken levättyään hän hyppäsi nelin kontin lattialle. Sen jälkeen hän ei enää itse liikkunut, paitsi yläkerrassa noustuaan juomaan ja yrittäen sänkyyn.


Kuva: Dinon viimeinen leposija.

Lääkäri oletti sairauden syyksi syövän. Naapuri kertoi omasta koirasta jolla oli samoja oireita, jossa syöpä eteni niskaan ja aivoihin.
Välillä Dinon pää (niska) ei vain toiminut ja retkahti minne sattui, kuten takajalat, ja etupuoli.








Viereinen video. Kun Dino pestiin meno oli aina sama, pistettiin koko huusholli uusiksi, ainakin matot ja sohvien tyynyt.

Teen kohtapuoliin videon Dinomme elämästä, sopivalla musiikilla. Valokuvia ja videoita. Julkaisen sen sittenYouTubiissa.

Sama (edellinen ) alla YouTube lähetyksenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti