lauantai 27. syyskuuta 2008

Paluu normaaliin

Paluu normaaliin - mitä sekin siten on?

Perjantaina saunaan, muutama olut joka pisti väsyttämään ja aikaisin nukkumaan. Kulunut viikko oli todella rasittava. Lauantai alkoi kirjoittamalla parin viikon projektista - yhdestä sellaisesta, ja samalla tein sämpylätaikinan - leivoin sämpylöitä ja odottelen että laitan ne hetken kuluttua uuniin. Netin Sävelradio soi, eukko on koiran kanssa hakemassa päivän lehden - noin 600 m päästä. Hän teki sitä ennen omenapiirakan, huomenna kun on Arjan päivät ja tulee vieraita.

Sitten on aika astua ulos ja poiketa metsässä; uudemman kerran - kävin jo viikolla sitä tutkailemassa.

Kuluneen viikon aikana tontilla poikkesi konesaha katkomassa puita, joita toinen kone sitten ajoi tontin reunalle jotta rekka saisi ne kyytiin.

Moni ryteikkö katosi - etenkin kummallinen kuusi seinä jo pimensi melkoisen osan tontista, ja puutarhasta.
Ja ne maisemat! Avarat, aukeaa ja jotenkin paljon "hengitettävämpi" - joka avarsin sielun miltei runolliseksi. JA tuo AURINKO! Nyt se näkyy koko päivän tavalla jota ei ennen ollut. Sen vaikutus on aivan toinen kuin katsella sitä puiden latvusten päältä.

Naapuri kauhisteli että jäikö puita polttopuuksi, eukko vakuutteli että jäi - ja toiseksi emme sitä paljoa käytä sillä asennamme ilmalämpöpumpun. Hän ei tiennyt mikä se sellainen on. Puutakin on poltettavaksi useamman vuoden tarpeeksi - siis valmiina.

Nyt alkaa sitten uuden alueen suunnittelu. Muutama lehmus on jo istutettu sisätiloihin ämpäreihin, siirtyvät sitten keväällä valittuun kohteeseen. Muutakin tulee - ja paljon, pensaita ja vaikka mitä.
Alue jaetaan eri lohkoihin johon kuhunkin tulee oma arkkitehtuuri. Myös lampi jonka kaivan saa oman kokonaisuuden.
Se tulee olemaan ikuisuus-projekti koska kukin istutettava antaa odottaa muutaman vuoden kasvunsa kanssa.
Hyödynnän niitä kiviä joita tontillamme on, jotkut varsin kookkaita. Siirrän niitä sitten kaivuukoneella omiin paikkoihin joiden ympärille ja sekaan eukko tekee omat "viljelmänsä".
Osaan istutamme marjapensaita, hedelmäpuita ja ne. Niistä lisää tuonnempana.

Sitten on aika peittää tontilla oleva vene talveksi. Siitä tulee "taas" melkoinen rakennelma. Se kun ei ole ihan soutuveneen kokoluokkaa. Tavallinen peittäminen ei riitä sillä teen siinä remppaa talven aikana.
Sitten pitää tutkailla jospa ajan nurmikon vielä kerran. Marjapensaiden ympärille pitää tehdä uudet tukiaidat ja tietyt varustaa siihen valmiuteen että ne voidaan peittää talvella. Muutamat kukat pitää myös peittää - eli valmius siihen kun talvi tulee.

Sitten on piharakennuksen laajennuksen / korjauksen piirustusten esille ottaminen ja materiaali tarpeen laskujen tarkistus sekä hintatiedustelut.
Viimeksi kun sen tein sain Lahdesta halvimman tarjouksen - ollen halpa vaikka matkaa kertyy jonkin verran, reilut puolitoista sataa kilsaa, lähemmäs kaksi. Että sellaiset hinnat Mikkelissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti